Nonniin, eilen illalla leivoin tosiaan iltapalaksi juustopatonkeja. Hyviähän niistä tuli, tosin suolaa olisi saanut olla hippuinen enemmän. Suolan määrä onkin aina ollut mun leipomuksissa ja ruoanlaitossa ikuisuus ongelma. Itse olen tottunut syömään varsin vähäsuolaista ruokaa enkä siis aina edes tajua laittaa tarpeeksi suolaa muiden makuun. Mutta kun päälle sipaisi hiukan levitettä (itse suosin sinihomejuustolla maustetta tuorejuustoa) niin eipä se pienoinen suolan puute enää haitannu.

Mutta tässäpä siis ohje, jolla nuo patongit tein. Seuraavalla kerralla aion kyllä laittaa leseitä tai jotain muutakin kuin vehnäjauhoja tuohon taikinaan.


2008672.jpg

Ohje:

2 1/2 dl maitoa

25 g hiivaa (käytin kuivahiivaa, puolipussia tähän)
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
50 g juustoraastetta

 

1. Sekoita kuivahiiva pariin desiin jauhoja ja lisää ne noin 42 asteiseen maitoon.

2. Mittaa joukkoon öljy, suola ja loput jauhot. Alusta taikina hyvin ja anna kohota n. 30 min.

3. Leivo taikinasta kaksi patukkaa, nosta pellille ja kohota. Ripottele päälle juustoraaste.

4. Paista uunissa keskitasolla 20-30 min 225 asteessa.