Toissa viikonloppuna päätin kokeilla tehdä kiusausta iskän antamasta hirven purkkikäristyslihasta. Aiemmin olin jonkin sortin kastikkeen lihasta jo tehnyt.

Paistoin lihan pannulla voissa, jolloin neste haihtui pois. Maustoin lihan soijalla ja mustapippirilla. Laiska kun olin, niin käytin kiusaukseen valmista peruna-sipulisekoitusta. Pakastimessa oli myös avattu wokkivihannespussi, niin laitoin senkin ruoan sekaan. Eli liha, kasvikset ja peruna-sipulisekoitus vuokaan ja kermaa päälle, ja uuniin. Lisäsin myös hiukan vielä suolaa kypsymisen edistyessä, vaikka purkkilihassa on melko paljon suolaa itsessään.

1233517194_juttuja 017.jpg

Maukasta tuli, teen varmasti toistamiseenkin.