Koiran hankinta on ollut minulle itsestään selvyys jossakin elämän vaiheessa. Nyt kun opiskelut on (ainakin tältä erää) opiskeltu, niinkoiraidea alkoi syksyllä kypsyä mielessä. Rotu oli aikalailla itsestään selvyys, kun olin ihastunut systerini terhakkaaseen kääpiöpinseriin. Marraskuun alussa sain kuulla juuri systerini kautta, että kaksivuotias narttu etsii uutta kotia, ja parin viikon päästä kävinkin hakemassa neitosen koeajalle. Uuden vuoden tienoilla sovittiin että koira jää minulle, ja viime viikonloppuna allekirjoitettiin kauppakirjakin. Eli koiranomistaja tuli minusta. :-)

Parin kuukauden yhteiselo on sujunut suht hyvin. Debbie on ollut kova haukkumaan, varsinkin yksin jäädessään, mutta haukkuminenkin on ehkä hiukan laantunut. Tai enhän minä sitä kuule, mutta näin naapurit ovat minulle kertoneet. Aivan täysin sisäsiisti neiti ei ole. Protestipissoja taitavat enimmäkseen olla. Tänäänkin sain töistä tullessa huomata matolla märän läntin. Koira oli töihin lähtiessäni jo sen näköinen että ei hyväksynyt ajatusta yksin jäämisestä.  Kaikki pissat tehdään tottakai matolle. Edellisellä omistajalla mukavia pissapaikkoja olivat myös sänky ja sohva. Oma sohvani on säästynyt kastelulta, mutta miesystäväni sohva sai oman länttinsä. Samoin hänen olohuoneen mattonsa on Debbien mielestä pissapaikka ylitse muiden. Elättelen toiveita, että kun keväämmällä leikkuutan neidin, niin tuo liruttelu myös vähenisi. Protestin lisäksi välilä näyttää näet oleva selviä merkkauksia.

Mutta kovasti on koira tuonut iloa elämään. Ja tuleepahan lenkkeiltyä päivittäin.