Koiruus oli tänään päivällä töissä ollessani päättänyt, että hänelle kuuluu osa Daim-pipareista. Olin jättänyt piparit keittiön sivupöydälle, jonka edessä ei ole tuolia. Piti siis olla turvallinen paikka. Kotiin tullessa toinen pienistä tarjottimista oli lattialla ja vieressä paljon pieniä muruja, ja parin piparin verran suurempia muruja. Muruja löytyi myös sohvalta ja matoilta. En tiedä miten koira on piparit voinut saada lattialle, tarjottimen täytyi jäädä hiukka liian reunalle, että se on saanu hypätessään tassulla sitä hiukan siirrettyä. Piparit tuli varmaan suoraan koiran niskaan. Pöydälle en usko koiran käyneen, koska toinen lautanen on koskemattomana. Pipareiden syönnin jäljiltä koiran maha on kuin suuri pallo. Ei ole vielä iltaruokaa kinunnu, niin kuin yleensä tähän aikaan. :-) No nyt kelpaa sitten nukkua sohvatyynyjen päällä.

1260812075_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Tänä aamuna pukeuduttiin ekaa kertaa tälle talvelle kunnon talvitamineisiin mittarin näyttäessä 22 astetta. Kesällä ostin tuon Hurtan talvimanttelin, ja töppöset totesin jo viime talvena hyväksi ostokseksi. Noita käyttäessä neiti ei ala hienostelemaan ja nostelemaan jalkojaan kylmyyden merkkinä.

1260812204_img-d41d8cd98f00b204e9800998e