
Alle kolmekymppinen biologian opettaja nauttii kotona touhuilusta ja luonnossa liikkumisesta. Ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi käsityöt kuuluvat vapaa-aikaan sekä koiruuden kanssa touhuilu. Keväällä 2009 hurahdin myös korttiaskarteluun. Ja melkoisena työintoilijan varmaan jotain työhönkin liittyvää päätyy välillä blogiin.
Ethän kopioi kuviani.
Jätä ihmeessä kommentti vierailustasi - niitä on aina mukava lukea.
Minut saa halutessaan linkittää.
Tässä on tämän vuoden ensimmäiset joulukortit. Tai itse asiassa tein Kajaanin korttiaskartelutapaamisessa ja heti sen jälkeen pari korttia, mutta olen kadottanut ne jonnekin. Vahva epäilys on, että ne ovat päätyneet vahingossa paperinkeräykseen.
Tämän leimasinsetin hankin Heinikasta Kajaanin korttiaskartelutapaamisessa. Mikään perinteinen joululeimasin tämä ei ole, mutta erilainen ja nuorekas ainakin. Hankin äskeittäin kokeilumielessä myös Derwentin vesiliukoiset puuvärit ja nämä kuvat on väritettu niillä, vesisäiliösiveltimellä. Kenkiin lisäsin hiukan kimalletta, luonnossa ei näy noin voimakkaasti kuin näissä kuvissa. Uusia hankintoja on myöskin Martha Stewartin kulma- ja reunaleikkurisetti, jolla olen ylemmän kortin taustapaperin muotoillut.

