Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Alle kolmekymppinen biologian opettaja nauttii kotona touhuilusta ja luonnossa liikkumisesta. Ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi käsityöt kuuluvat vapaa-aikaan sekä koiruuden kanssa touhuilu. Keväällä 2009 hurahdin myös korttiaskarteluun. Ja melkoisena työintoilijan varmaan jotain työhönkin liittyvää päätyy välillä blogiin.

Ethän kopioi kuviani.

Jätä ihmeessä kommentti vierailustasi - niitä on aina mukava lukea.

Minut saa halutessaan linkittää.

24.09.2010 - 16:10

Viime viikolla ennätin viimein kokeilla ystävältä lainaamastani "pienestä piirakkakirjasta" näitä herkullisen kuuloisia piiraita.

Taikina

3 dl vehnäjauhoja

ripaus suolaa

150 g jääkaappikylmää margariinia tai voita

1-2 rkl jääkylmää vettä


Mittaa jauhot kulhoon. Lisää jääkaappikylmä margariini tai voi isoina kuutioina, ja suola. Nypi aineksia yhdellä tai kahdella vanhalla, tylsällä pöytäveitsellä (käytin itse puisia voiveitsiä), kunnes taikina näyttää ryynimäiseltä, suunnilleen isoilta kaurahiutaleilta. Lisää vesi ja nypi vielä vähän. Käytä lopuksi sormenpäitä, mutta vaivaa mahdollisimman vähän. Jaa taikina 6-7 osaan. Painele taikina pieniin annosvuokiin (halkaisija 11-12 cm). Pistele haarukalla. Pane vuoat jääkaappiin noin 15 minuutiksi. Paista piiraita ilman täytettä 200 asteessa uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.


Täyte

200 g fetajuustoa

3 munaa

3 dl maitoa

1/4 tl mustapippuria

2 rkl tuoreita tinjamin lehtiä

4 rkl pinjansiemeniä


Hienonna fetajuusto ja sekoita siihen munat, maito ja mustapippuri. Lisää lopuksi tinjaminlehdet. (Itse lisäsin myös kourallisen paprikapaloja).

Jaa täyte esikypsytettyihin piirasvuokiin. Ripottele lopuksi pinnalle pinjansiemeniä. Paista 15-20 minuuttia tai kunnes munatäyte on hyytynyt ja piiraat ovat saaneet väriä.



Itse tein kuusi piirasta. Täytettä tällä ohjeella tuli kolmannes liikaa. Teinkin jäljellä jääneestä feta-munamaidosta makaronilaatikon. Oikein hyvää tuli siitäkin.

10.01.2010 - 10:38

Kovassa pakkasessa ja pimeydessä värikkäästä ruuasta ja juomasta saa energiaa. Tällä kertaa kaivoin pakastimesta tyrnejä ja mustaraherukoita.

Tyrni- ja mustaherukkamehu

Tyrneistä tein mehua survomalla hiukan sulaneet marjat sauvasekoittimella. Ennen survomista lisäsin ihan pienen tilkan vettä marjojen joukkoon. Saadusta survoksesta siivilöin siemenet pois, lisäsin vettä ja makeutin nestemäisellä makeutusaineella. Tyrnimehua olin tehnyt aiemminkin, tosin hiukan eri tavalla.

Samalla tavalla tein vispipuurosta ylijääneistä mustaherukoista mehua.



Mustaherukka-vispipuuro

Mustaherukoista tein vispipuuroa. Ohjeen olen napannut vuosia sitten Sydänystävällisiä ruokaohjeita -lehtisestä.

 

7,5 dl vettä

1,25 dl Flora Kevyt Ruoka - kasvirasvasekoitetta

2 dl mannasuurimoita (laitoin kokemuksesta vain 1,5 dl)

3 dl mustaherukoita

1 dl sokeria (makeutin nestemäisellä makeutusaineella)

2 tl vaniljasokeria


Kiehauta vesi ja Flora Kevyt Ruoka. Sekoita joukkoon mannasuurimot ja mustaherukat. Keitä välillä sekoittaen noin 10 minuuttia. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Jäähdytä puuro ja vatkaa kuohkeaksi. Nauti kylmänä maidon kanssa.



Ja tähän vaan maitoa päälle ja hyvä aamu- tai välipala on valmis.

05.01.2010 - 12:36

Sain eilen illalla yhden opintohomman tehtyä, sopivasti loman lopuksi. Tämän päivän ajattelin käyttään sitten leipomiseen. Miehen toiveena olivat suolaiset leipomukset, makeaa on kuulemma syöty jo tarpeeksi.

Toscapullan blogista bongasin ihanan kuuloisen broileripiiraan ohjeen. Hiukan muutin sitä, eli allapa ohje jolla piiraan tein.

Ohje

Pohja:

75 g margariinia
1/2 pussia Aura-murua
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kylmää vettä

Täyte:

250 g hunajamarinoituja broilerinsuikaleita

1/2 pussia Aura-murua

1/2 dl persiljaa

1 pieni sipuli

1/2 tlk persikkaa

1 kananmuna

1 prk creme fraichea

Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi ja painele piirasvuoan pohjalle ja reunoille (minulla n. 24 cm vuoka, riittäisi 26 senttiseenkin). Ruskista broilerinsuikaleet pannulla kevyesti ja jäähdytä. Kuullota hetki sipulikuutioita. Sekoita broileri, sipuli, aurajuusto ja mausteet. Levitä piiraspohjalle broileriseos ja lisää päälle persikkapalat. Sekoita creme fraiche ja kananmuna ja kaada piiraan päälle.

Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. 25-30 minuuttia.



Tein samoihin uunin lämpöihin myös jo aiemmin tekemiäni porkkanapiiraita.

Poikkesin nyt hiukan ohjeesta, kun viimeksi täytettä jäi reilusti yli. Eli laitoin vain 1,5 dl kasvislientä, vähensin samalla myös juuston määrää. Tuon täytemäärän lähestulkoon tungin 12:sta piiraaseen. Riitti siis hyvin. Laitanpa tämän ohjeen nyt tähän, edellisellä kerralla linkitin sen vain. Eli ohje on alunperin Maku-lehden arkistosta.

Ohje


Pohja

3 1/2 dl vehnäjauhoja
100 g voita
n. 15 g hiivaa
1 dl maitoa


Täyte

1 rkl voita
400 g porkkanaa raastettuna
2 dl kasvislientä
1 pkt (250 g) Koskenlaskijajuustoa (esim. viherpippuri)
1–2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
mustapippuria myllystä
1 dl persiljaa hienonnettuna


Valmista pohjataikina. Nypi jauhot ja rasva murumaiseksi. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää muruseokseen. Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna taikinan rauhoittua täytteen valmistamisen ajan.

Sulata rasva pannulla ja kuullota porkkanaraastetta hetki. Kiehauta täytteen kasvisliemi ja liuota siihen kuutioitu juusto. Yhdistä täytteen ainekset keskenään ja mausta seos.

Painele taikina voidellun muffinipellin syvennyksiin tai paperivuokiin. Nostele täyte taikinapohjille.

Paista piiraita 200 asteessa noin 30 minuuttia.



01.01.2010 - 11:39

Isäni hirviporukka on teettänyt hirvestä kebabsäilykettä. Isäni antoi vinkin, että siitä saa todella hyvän pitsan tehtyä.

Tein siis aivan tavallisen kahden desin pitsataikinan. Pohjalle laitoin ensi ketsuppia, päälle kebablihaa, punasipulia ja paprikaa viipaleina, ananasta ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Päälle vielä reilusti juustoraastetta ja valmista on. Kebablihassa on itsessään sen verran makua, että en pitsaa maustanut mitenkään. Kovin voimakkaan makuista pitsasta ei kuitenkaan tullut, itse laitan tarvittaessa hiukan makeaa chilikastiketta valmiin pitsan päälle makua tuomaan. Kuva jäi tästä valitettavasti ottamatta.

02.07.2009 - 19:03

Toscapulla oli tehnyt näitä ihania piiraita tyttärensä rippijuhliin. Vaikka meillä ei ruokarajoitteita olekaan, päätin kokeillta näitä munattomia suolaisia suupaloja. Ohje näihin löytyy Maku-lehden reseptiarkistosta. Ohjeesta sen verran, että ainakin minulla täytettä jäi kolmasosa yli vaikka tein kolmetoista piirasta. Mustapippuria taisin myös rouhia hiukan liikaa mukaan, maistuu näet melkolailla. Mauttomiksi ei näitä voi siis ainakaan sanoa. :-)


06.06.2009 - 21:36

Leipomisvimma on nyt lomalla iskenyt, kun kerrankin on aikaa. Porkkanasämpylät ja cupcaket on viime päivinä tullut jo tehtyä. Cupcaket kokeilin tehdä nyt muuten vaniljarahkasta ja oikein hyviä niistä tuli silläkin. Ensimmäislellä kerralla käytin siis sitruunarahkaa.

Lauantain iltapalaksi halusin kokeilla jotain uutta. Viikolla kahvilassa silmääni osui fetapiirakka ja halusin nyt kokeilla tehdä sitä myös itse. Selaisin useita ohjeita netistä, ja niistä yhdistellen tein sitten piirakkani alla olevalla ohjeella.


Pohja

100 g maustamatonta tuorejuusto

100 g voita

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta


Täyte

150 g fetaa

3 aurinkokuivattua tomaattia

150 g pakastepinaattia

1/2 isoa sipulia

2 munaa

2 dl maitoa

kourallinen tuoretta persiljaa

ripaus mustapippuria

pinnalla juustoraastetta


Sekoita tuorejuusto, pehmeä voi ja jauhoseos keskenään. Levitä taikina vuokaan ja reunoille.


Levitä pohjalla fetapalat ja pieneksi pilkotut aurinkokuivatut tomaatit. Pilko sipuli ja ruskista sitä kevyesti pannulla. Lisää myös osin sulaneet pinaatit pannulla ja kiehuta ylimääräinen neste pois. Sekoita munamaito ja lisää sen joukkoon sipuli-pinaattiseos, persilja ja mustapippuri. Kaada seos fetojen ja tomaattien päälle. Raasta pinnalle juustoa.

Paista piirakkaa 225 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Piirakan tarjoilin fetasalaatin (salaatti, kurkku, tomaatti, feta) kera.


25.05.2009 - 19:55

Menneenä sunnuntaina aurinko näyttäytyi vasta iltapäivällä ja aamupäivällä edes koirakaan ei osoittanut halukkuuttaan lähteä sateeseen. Oli siis hyvää aikaa puuhailla keittiössä.

Ruoaksi olin jo aiemmin suunnitellut tekeväni jauhelihakeittoa ja päädyin leipomaan niiden seuraksi jo aiemmin tekemiäni porkkanasämpylöitä. Mieheni kaapista ei tällä kertaa löytynyt normaaleja kaurahiutaleita tai -leseitä. Niiden sijasta laitoinkin taikinaan kerta-annospusseissa olevia puurohiutaleita. Niiden seassa oli myös mustikkaa, vadelmaa ja omenaa. Siellä täällä valmiissa sämpylöissä oli siis punaisia ja sinisiä kohtia. Olen kyllä ihastunut tuohon sämpyläohjeeseen aika lailla: joka kerta sämpylöistä on tullut kuohkeita ja meheviä.

Sämpylöiden ja keiton lisäksi tekaisi myös pizzan niistä aineksista mitä nyt kaapista sattui löytymään. Niinpä pohjalla päätyi ensin salsakastiketta (sen verran mitä purkin pohjalla sattui olemaan), hiukan jauhelihaa (olin ottanut keittoon menevästä sivuun), tonnikalaa chilikastikkeessa, sipulia, paprikaa ja kuivattuja suppilovahveroita. Sipulit, paprikat ja suppilovahverot kuullotin tonnikalapurkista valuttamassani öljyssä. Päälle laitoin vielä pakastimesta löytyneitä tomaattiviipalaita ja juustoraastepussin lopun. Chilisen tonnikalan ansioista pizzaan tuli oikein reilusti makua. Tämä on kuitenkin kokkailua josta pidän: tehdään jotain siitä mitä kaapista sattuu löytymään. Nuuka kun olen, niin saan myös jonkinlaista mielihyvää siitä kun saan käytettyä tuotteet pois, ilman että täytyy heittää mitään roskiin.

Tässä vielä kuva valmiista pizzasta, kovin punasävyinen vain tuli.


20.04.2009 - 15:38

Perjantai-illan iltapalaksi päätin kokeilla paahdettua porkkakeittoa ja porkkanasämpylöitä. Molemmat ohjeet bongasin vanhoista Yhteishyvän ruokalehdistä. Onnistuivat molemmat hyvin, sämpylöitä piti tehdä sunnuntaina toinen satsi. Keittoon tuli paahtamisesta aivan ihana makea maku. Keiton ohje oli kahteen annokseen, mutte me syötiin siitä vielä lauantainakin, eli varsin reilu annoskoko. Mausteita käytin keitossa reilusti ohjeessa mainitun määrän, eikä ollut ollenkaan liikaa.


Paahdettu porkkakeitto (2 annosta)

500 g porkkanoita

2 sipulia

1 rkl öljyä

1/2 tl suolaa

1/4 tl mustapippuria

1 tl juustokuminaa

6 dl vettä

1 1/2 kasvisliemikuutiota

1 dl kermaa


Kuori ja paloittele porkkanat ja sipulit reiluiksi paloiksi. Aseta palat pellille leivinpaperin päälle. Sekoita öljy ja mausteet keskenään ja sekoita kasvisten joukkoon. Paahda uunin alatasolla 200 asteessa, kunnes porkkanat ovat kypsät. Kiehauta vesi kattilassa, lisää liemikuutiot. Kaada paahdetut kasvikset veteen ja siirrä kattila liedeltä. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Siirrä kattila takaisin liedelle, lisää ja kerma ja kiuhauta.


Porkkanasämpylät (16 kpl)

200 g porkkananoita

3 dl maitoa

1 ps kuivahiivaa

1 tl suolaa

2 rkl öljyä

3 dl kaurahiutaleita tai -leseitä

n. 6 dl vehnäjauhoja


Pese, kuori ja raasta porkkanat hienoksi. Lämmitä maito 42 asteiseksi. Sekoita hiiva noin desiin jauhoja, sekoita maidon joukkoon. Lisää suola, öljy ja porkkanaraaste. Lisää hiutaleet tai leseet ja loput jauhot vähitellen, ja alusta hyvin vaivaten taikinaksi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa.

Vaivaa kohonnutta taikinaa hetki, ja jaa se 16 osaan. Pyörittele paloista haluamasi laisia sämpylöitä (itse en sen kummemmin muotoile paloja, pellille vaan). Anna kohota noin 15 minuuttiia. Voitele tämän jälkeen vedellä tai munalla. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.


Keitosta ei tullut otettua kuvaa, mutta se näytti samalta kuin porkkanakeitot yleesäkin: oranssilta. :-)

21.02.2009 - 12:29

Äitini tyhjensi minulle pakastimensa sisältöä ja mukaani tarttui mm. jouluksi ostettu kinkkurulla. Jotakin piti siitä sitten kehitellä. Kinkkua oli niin paljon, että siitä sain sitten parikin eri juttua tehtyä.

Viikonloppuruuaksi tein siitä kinkkukiusausta. Jälleen turvauduin pakastealtaan peruna-sipulisekoitukseen. Jääkaapissani oli avattu sinappikurkkusalaattipurkki, ja päätin laittaa sen mausteeksi. Mustapippuria, tilkka soijakastiketta ja kermaa: ruoka oli valmis uuniin laitettavaksi. Hiukan minua tuo sinappikurkkusalaatti epäilytti, että mitähän siitä mahtaa tulla, varsinkin kun en ole sinapin ystävä. Ruuan ollessa uunissa sinapin tuoksu levisi näet asuntoon. No turhaan pelkäsin, ruuasta tuli oikein hyvää, eikä sinappi valmiissa ruuassa liikaa maistunut.

Lopusta kinkusta tein kinkkusarvia. Olen jo aiemmin tehnyt maukkaita sarvia Pistaasipähkinän ohjeella. Täytteeseen laitoin tällä kertaa kinkkukuutioiden lisäksi yrteillä maustettua tuorejuustoa. Hyviä väli- ja iltapalana.

24.10.2008 - 18:17

Nonniin, eilen illalla leivoin tosiaan iltapalaksi juustopatonkeja. Hyviähän niistä tuli, tosin suolaa olisi saanut olla hippuinen enemmän. Suolan määrä onkin aina ollut mun leipomuksissa ja ruoanlaitossa ikuisuus ongelma. Itse olen tottunut syömään varsin vähäsuolaista ruokaa enkä siis aina edes tajua laittaa tarpeeksi suolaa muiden makuun. Mutta kun päälle sipaisi hiukan levitettä (itse suosin sinihomejuustolla maustetta tuorejuustoa) niin eipä se pienoinen suolan puute enää haitannu.

Mutta tässäpä siis ohje, jolla nuo patongit tein. Seuraavalla kerralla aion kyllä laittaa leseitä tai jotain muutakin kuin vehnäjauhoja tuohon taikinaan.




Ohje:

2 1/2 dl maitoa

25 g hiivaa (käytin kuivahiivaa, puolipussia tähän)
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
50 g juustoraastetta

 

1. Sekoita kuivahiiva pariin desiin jauhoja ja lisää ne noin 42 asteiseen maitoon.

2. Mittaa joukkoon öljy, suola ja loput jauhot. Alusta taikina hyvin ja anna kohota n. 30 min.

3. Leivo taikinasta kaksi patukkaa, nosta pellille ja kohota. Ripottele päälle juustoraaste.

4. Paista uunissa keskitasolla 20-30 min 225 asteessa.


Askarteluun liittyvää

 

 


Vierailijoita (2.3.2011 alkaen)