Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Alle kolmekymppinen biologian opettaja nauttii kotona touhuilusta ja luonnossa liikkumisesta. Ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi käsityöt kuuluvat vapaa-aikaan sekä koiruuden kanssa touhuilu. Keväällä 2009 hurahdin myös korttiaskarteluun. Ja melkoisena työintoilijan varmaan jotain työhönkin liittyvää päätyy välillä blogiin.

Ethän kopioi kuviani.

Jätä ihmeessä kommentti vierailustasi - niitä on aina mukava lukea.

Minut saa halutessaan linkittää.

20.07.2011 - 16:57

Tein lapsuuden kotiini todella todella pienen kasvimaan itselleni. Ihan hyvä, etten yhtään suurempaa. Vaikka suunnitelmissa oli viettää täällä suurin osa kesästä, niin parin päivän pätkiä aina välillä täällä on tullut oltua. No, kasvit kasvavat onneksi itsestäänkin ja saapahan isukki salaattia ainakin omasta maasta. Pahoitteluni, kun seassa on rikkaruohojakin. :-)

Tädiltäni sain neljä pavun tainta ja istutin ne kasvusäkkiin talon seinustalle. Tältä ne näyttivät alkukesästä...

... ja tässä juuri äsken kuvattuna.

Varsinainen "kasvimaani" on ison kukkapenkin yhteydessä. Kuvan yläosassa oleva vehreys on mysö rikkaruohoja... pitänee kitkeä tänään. Kasvupussissa yläkulmassa näkyy isäni tillejä.

Vasemmassa yläkulmassa on basilika, jonka ostin taimena. Yhden satsin olen sitä jo kuivattanut ja pitänee nyt laittaa toinen isompi erä kuivumaan.

Takana oikeassa kulmassa on taimena ostattu persilja ja siitä vasemmalla siemenestä kasvaneet persiljat. Persiljaa on tarkoitus kuivata sekä pakastaa myös tuoresilppuna.

Basilikan etupuolella on viinisuolaheinä, taimesta kasvatettu. Oikein mukavaa lisää ollut salaatissa.

Oikeassa reunassa on taimesta kasvatetut ruohosipulit ja etualalla salaattia.

 

07.11.2010 - 16:16

Jokunen viikko sitten oli aika vaihtaa syksyiset krysanteemit talvisempiin kukkiin. Päädyin laittamaan oven kupeeseen yhden korin, jossa on kaksi callunaa ja hopealanka. Pitkää mietin, mitä laitan aukkokohtiin: sammalta, havuja ja vai jotain muuta. Päädyin lopulta käpyihin.

Koirakin halusi naamansa kuvaa. :-)


Toin tänään koululla käydessäni mukanani kaksi pullista noita käpyjä. Oppilaat keräsivät niitä viime syksynä kilpaa välituntiviikolla ja pussit olivat jääneet varastoon, onneksi. Pitää varmaan ottaa niitä sieltä vieläkin pari pussillista ystäväni talvihäitä ajatellen, joissa käpyjä käytetään koristeluun.

29.06.2010 - 16:10

Kovin paljon en ole parveketta tänä kesänä laittanut. Orvokkiruukun ostin pöydälle toukokuun puolella ja lattialla majailevat nämä kaksi laatikkoa. Korista löytyy viime kesäiseen tapaan yrttejä: pari persiljatupsua ja ruohosipuli, sekä etualalta krassia. Persiljat ja ruohosipuli ovat kaupan vihannesosastolta yrttiruukkuja. Sain ne kasvamaan viime kesänä niin hyvin, että ajatteli tehdä saman tänäkin kesänä.

 

Sinkkiastiassa on samettikukkia, jotka pian aloittelevat kukintaansa. Nuo samettikukat on oppilaiden kanssa keväällä kasvatettu, mutta olivat niin pitkään koulimatta ja sisällä että kukkia saa tosiaan vielä odotella.


 


09.07.2009 - 12:11

Kesäkuun alussa laitoin parvekkeelle orvokit laatikkoon. No, juhannuksen aikaa niihin oli iskenyt kirva-armeija, ja päädyin heittämään kaikki orvokit pois. Orvokkien väliin olin istuttanut oppilaiden kanssa kasvatettuja samettikukkia. Niissä oli vain muutama yksittäinen kirva, joten päätin säästää ne ja antaa vain tujun myrkkyannoksen. Orvokkien välissä pienet samettikukan taimet jäivät varjoon, mutta nyt yksin kasvaessaan ne ovat innostuneet työntämään nuppujakin. Jo pari kukkaakin on ilmestynyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Parvekkeelle minulla on myös pieni yrttitarha: rosmariinia, ruohosipulia, persiljaa ja krassia. Ruohosipuli ja persilja on kaupasta ostettuja (siis vihannesosastolta). Hiukan olen ollut epäileväinen kuinka yrtit pienen ruukun jälkeen viihtyvät mullassa, mutta hyvinhän nuo ovat tuossa pärjänneet. Krassia olin suunnitellut laittavani kasvamaan aina parin viikon välein uuden satsin, mutta laiskuus taisi tässä iskeä. Korin takareunalla rehottava krassi on kuitenkin saanut nyt lähteä, alkoi jo näet kukkia. Etualalla näkyy pari pienen pientä basilikan tainta. Siemenestä yritin basilikaa kasvattaa, mutta asunnossani ei valo riitä niiden kasvamiseen. Istutin pikkutaimet kuitenkin tuohon koriin, mutta eipä nuo tuossa oli innostuneet kasvamaan.


31.05.2009 - 16:34

Työt on tältä erää ohi ja aika keskittyä olennaiseen, eli lomailuun. Loma oli mukava aloittaa katsellessa ysiluokkalaisilta saamaani gerberaa, ehdottomasti yhtä lempikukistani. Kestää maljakossa pari viikkoa hyvänä.

Eilen ajelin töiden loputtua miesystäväni tykö loman viettoon ja täällä on tarkoitus olla aina elokuun alkupuolella asti. Vaikka kuinka on loman ensimmäinen päivä, niin minähän en osaa nukkua kovin pitkää saatika vain maata sohvalla. Ohjelmassa oli parvekekukkien laittaminen. Helluntain olin unohtanut ihan täysin, mutta onneksi lähin puutarhamyymälä oli avoinna niin sain kukat haettua. Pari viikkoa sitten oli parvekepöydälle hankkinut orvokkiruukun, ja orvokkeja laitoin myös parvekelaatikkoon ja pienempään astiaan lattialle. Parvekelaatikkoon laitoin orvokeiden väliin samettikukan taimia. Olimme kasvattaneet niitä oppilaisen kanssa siemenestä, ja otin mukaani ne taimet joita oppilaat eivät olleet ottaneet mukaansa. Nämä taimet oli kuitenkin jäänyt koulimatta ja ovat kooltaan siis varsin pieniä. Toivottavasti ne innostuvat nyt tilaa saatuaan kasvamaan. Laitan sitten niistä lähemmin kuvaa jos alkavat kasvaa hyvin.

Tämän pienemmän orvokkiruukun kanssa kävi jo pieni haaveri. Siivosimme tänään myös parveketta kunnolla, ja miesystäväni nosti tuo ruukun parvekkeen kaiteella. No kuten arvata saattoi, tuulenvire tiputti sen maahan. Onneksi ollaan ensimmäisessä kerroksessa. Vauriot jäivät suht vähäisiksi, pari oksaa katkesi ja multaa tippui pois. Orvokkien taakse olin laittanut ison samettikukan taimia. Ne katkesivat pudotuksessa ja kaksi jäljellä jäänyttä päädyin nyhtämään myös pois.

Askarteluun liittyvää

 

 


Vierailijoita (2.3.2011 alkaen)