Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Alle kolmekymppinen biologian opettaja nauttii kotona touhuilusta ja luonnossa liikkumisesta. Ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi käsityöt kuuluvat vapaa-aikaan sekä koiruuden kanssa touhuilu. Keväällä 2009 hurahdin myös korttiaskarteluun. Ja melkoisena työintoilijan varmaan jotain työhönkin liittyvää päätyy välillä blogiin.

Ethän kopioi kuviani.

Jätä ihmeessä kommentti vierailustasi - niitä on aina mukava lukea.

Minut saa halutessaan linkittää.

05.07.2011 - 18:46

Kuukausi jo lomaa takana ja blogi viettänyt lomaa myöskin. Jotakin on kuitenkin tullut tehtyä. Äitini kanssa tein tätä todella makoista raparperipiirasta, jonka ohjeen nappasin Dansukkerin-sivuilta.

07.10.2010 - 17:48

Jääkaapissa lojuvalle tyrnihyytelölle piti keksiä käyttöä. Edellisessä Kodin Kuvalehden numerossa oli tämä ihana ohje. Todella maukasta, muttei kuitenkaan liian makeaa piirasta tällä ohjeella tuli.


Pohja

125 g voita/margariinia

3/4 dl ruokosokeria

2,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl mantelijauhetta

1 tl leivinjauhetta

1 rkl vettä tai kermaa


Täyte

100 g valkosuklaata

2 dl kuohukermaa

1 dl ruokosokeria

2 munaa

1 dl tyrnimarmeladia (käytin tyrnihyytelöä)


Nypi rasva, lisää joukkoon sokeri ja sekoita pehmeäksi vaahdoksi.

Lisää voi-sokerivaahtoon yhdistetyt kuivat aineet sekä loraus nestettä.

Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia. Tee sillä aikaa täyte.

Sulata suklaa mikroaaltouunissa. Sekoita kerma, sokeri, munat ja tyrnimarmeladi tasaiseksi. Lisää sula suklaa täytteeseen.

Painele taikina 23-senttiseen vuokaa. Lisää täyte.

Kypsennä piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia eli kunnes täyte on hyytynyt (pidin noin 40 minuuttia).


29.06.2010 - 10:10

Ennen juhannusta tuntui, että voisi pitkästä aikaa tehdä pullia ja päädyin voisilmäpulliin. Ohjeen nappasin Pirkan reseptiarkistosta. Pullista tuli kyllä muuten hyviä, mutta taikina ei meinannut millään kohota ja pullista tuli hiukan tiiviitä.



03.03.2010 - 20:44

Viimeaikaisia postauksia selaillessa huomaa hyvin, että askartelun lisäksi kaikki muu on jäänyt vähemmälle. Leivotaan ja laitetaan meillä hyvää ruokaa kuitenkin edelleen. Viime viikonloppuna nautimme mm. hirvenpaistia ja lohkojuureksi.

Tässä kuitenkin tämän illan leipomus, äitini ohjeella tehty rahkapiiras.

Ohje

pohja

100 g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

1,5 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 rkl kermaa/maitoa


täyte

1 prk rahkaa (tässä valkosuklaa-lime)

vajaa 1 prk kermaviiliä

sokeria maun mukaan

ananasta/persikoita noin 1 purkki (tässä melkein kokonainen pieni persikkatölkki)

n. 1 dl rusinoita

1 kananmuna


Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna. Yhdistä kuivat aineet ja lisää seos voi-muna-sokeriseokseen. Lisää lopuksi kerma.

Yhdistä täytteen ainekset ja kaada piirasvuokaan levitetyn pohjan päälle.

Paista 200 asteessa noin 35 min.

14.02.2010 - 20:37

Pitihän sitä muutama laskiaispulla tehdä, jotta saatiin herkuteltua. Eilen tein aivan peruspullataikinan ja tänä aamuna laitoin väliin mansikkahilloa ja paljon kermavaahtoa.


30.01.2010 - 17:48

Tänä aamuna katsoin sattumalta YLE:n aamutv:n ruokaohjelmaa, Voita ja Sokeria. Siellä tehtiin niin herkullisen näköistä mustikkapiirakkaa, että oli pyydettävä isäntää tuomaan puuttuvat tarpeet kun lähti kylillä käymään. Ohje löytyy siis täältä.

Ohjeesta poiketen käytin margariinia ja itse keräämiä mustikoita laitoin noin 5 dl. Jokin pohjan teossa meni hiukan vikaan, se oli näet melko pehmeää ja lisäsinkin melkein desin vielä jauhoja tuon kolmen desin päälle. En tiedä mahtoiko margariinia tulla hiukan liikaa ja fariinisokeria liian vähän.

Ja tässä tarjolla vaniljajäätelön kera. Makeaa ja hyvää!


13.12.2009 - 14:12

Tähän ohjeeseen idean nappasin lehden rusinamainoksesta. Tuossa mainoksessa olevassa ohjeessa sokeria oli 1/2 dl, mikä hiukan ihmetytti. Netistä katselin muita ohjeita, ja päädyin siihen että siitä täytyy puuttua ykkönen edestä.  Näistä tuli kyllä melko erilaisia mitä alunperin kuvittelin, ja mitä rusinamainoksessa oleva kuva antoi ymmärtää.

 

Ohje (n. 15 kpl)

3 munaa

1,5 dl sokeria

1,5 dl maitoa

1 dl rusinoita

50 g margariinia

1 rkl sitruunamehua

1,5 tl leivinjauhetta

3 dl vehnäjauhoja


Vaahdota munat ja sokeri. Lisää maito, rusinat, sulatettu margariini, sitruunamehu ja leivinjauhe-jauhoseos. Sekoita nopeasti sileäksi. Jaa taikina paperivuokii ja jätä kohoamisvaraa. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.



13.12.2009 - 13:20

Ensi viikolla työkaverit saavat taas maistella leipomuksiani. Tässä Daim-faneille herkkua. Ohjeen nappasin Kotilieden nettisivuilta.


Ohje (n. 55 kpl)

 

200 g margariinia

2 dl sokeria

2 rkl siirappia

1 kananmuna

1 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1,5 dl kaurahiutaleita

4 dl vehnäjauhoja   

2 Daim-patukkaa

 

1. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää siirappi ja kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita vaniljasokeri, leivinjauhe, kauraleseet tai kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja Daim-rakeet tai rouhitut patukat keskenään ja lisää taikinaan.

2. Jaa taikinasta kahdella lusikalla pieniä kokkareita leivinpaperille pellille. Taputtele taikinakakkarat jauhotetuin sormin ohuiksi, pyöreiksi kakuiksi.

3. Paista piparit 180 asteessa 10-12 minuuttia. Jos paistat piparit vaaleiksi, tulee niistä pehmeitä. Tummemmaksi paistettuina pipareista tulee rapeita.

 


 

08.12.2009 - 18:38

Yhteishyvän ruokalehdestä nappasin tämänkin ohjeet. Makeita, mutta hyviä namosia tuli. Mariannerouhetta voisi laittaa jopa hiukan enemmänkin kuin ohjeessa oli neuvottu. En ole aiemmin mitään tämän kaltaisia makeisi tehnyt, mutta helppojan nuo oli tehdä. Ainut ongelma tuli kun seosta annosteli makeisvuokiin: seos ennätti näet jähmettyä liikaa. Ei kun uudelleen lämpenemään. :-)

 

Piparminttu-kolakarkit (60 kpl)

3 dl sokeria

2 dl kuohukermaa

1 dl siirappia

1 rkl voita

3 rkl Marianne- piparminttukaramellirouhetta


Mittaa sokeri, kerma ja siirappi kattilaan. Anna kiehua kunnolla 20 minuuttia, kunnes seos on paksuhkoa kinuskimaista kastiketta. Nosta kattila liedeltä ja lisää joukkoon nokare voita. Annan jäähtyä 10 minuuttia. Sekoita joukkoon piparmintturouhe. Kaada seos makeisvuokiin ja annan jähmettyä kuivassa ja viileässä paikassa.

30.11.2009 - 21:18

Yhteishyvän Ruokalehdestä bongasin tämän ohjeen. Saa työkaverit pitkästä aikaa maisteltavaa. :-)


Ohje (50 kpl)

200 g margariinia

2 dl sokeria

1 kananmuna

4 1/2 dl vehnäjauhoja

1 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

2 dl rusinoita


Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita kuivat aineet ja rusinat ja lisää taikinan joukkoon. Anna taikinan levätä 15 minuuttia viileässä. Leivo taikinasta
jauhotetulla pöydällä kaksi tankoa ja leikkaa ne paloiksi. Pyörittele palat palloiksi ja nosta kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille. Paina jokaiseen palloon haarukalla pintaan kuvio. Paista pikkuleipiä 200-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia.


11.10.2009 - 16:10

Jotakin makeaa tarjottavaa ajattelin viedä huomenna töihin ja päädyin tekemään Pistaasipähkinän sivuilta bongaamiani Daim-muffinseja. Tein kaksinkertaisen annoksen ja sain siitä 25 muffinssia. Ongelmaksi muodostui muffinssivuoat: silikonivuokani ovat mieheni luona ja käytin ohuita paperisia vuokia. No nehän joustavat melko löysän taikinan alla joka suuntaan. Pistin kaikki vielä kerraallaan uuniin, toisiinsa kiinni, jolloin muffinsseista tuli muodoltaan lähinnä neliöitä ja useista taikinaa valui myös reunan yli. Eli kovin esteettisiä näistä ei tullut, toivottavasti maku korvaa ulkonäön puutteet.  Otin noista töihin menevistä paperiset vuoat pois, ovat hiukan kauniinpia, kun taikinaa oli monissa paperin ulkopuolellakin.


13.09.2009 - 16:13

Kaapin pohjalla avattu kookoshiutalepussi, jääkaapissa lähes täysi tölkki persikoita, mitä tehdä? Silmiini osui Yhteishyvän ruokalehtiä selaillessani tämä ohje. Oikein maukkaat muffinit ohjeella tuli. Ohjeen mukaan tästä tulisi noin 12 muffinit, mutta minä sain tästä perusmuffinivuokiin tehtynä lähes 20 kappaletta (en laskenut tarkkaa määrää).


Ohje

2 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

1 dl kookoshiutaleita

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 prk (425 g) säilykepersikoita

1/2 dl persikoiden lientä

1/2 dl juoksevaa margariinia


Valuta ja kuutioi persikat. Säästä liemi. Vaahdota munat ja sokerit. Sekoita kuivat aineet keskenään. Nostele varovasti puolet jauhoista taikinaan. Sekoita joukkoon persikat ja liemi. Lisää loput jauhoista ja margariini, sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.

13.09.2009 - 16:05

Ystäväni kanssa teimme omenatoscapiirakkaa. Työkaverit saavat tätä sitten maanantaina maistella. Ystäväni kanssa söimme tätä karpalo-kinuski jätskin kanssa, voi kun oli hyvää. Kuva jäi silloin kuitenkin ottamatta. Saatte siis tyytyä kuvaan piirakasta tarjottimella. :-)

Piirakan ohje löytyy Pistaasipähkinän sivuilta. Ohjeesta poiketen, teimme toscaa kaksinkertaisen annoksen ja laitoimme mantelilastujen lisäksi siihen hasselpähkinärouhetta.


09.07.2009 - 11:46

Eilen alkoi tekemään mieli ihan peruspullaa. Pullaa leivon todella harvoin, mutta kaapista löytyi kuitenkin kardemummaa ja muut tykötarpeet. Tein 2,5 dl:n taikinan, siitä riittää kahdelle hengelle ihan hyvin syötävää. Jauhopussin kyljessä olevan ohjeen mukaan tein, puolittaen kaikki ainesmäärät. Taikinasta pyörittelin pyöreitä pullia ja pienen pitkon. Raesokeria ei ollut, mutta maustuipa nuo hyvin ilmankin.


Edellisenä päivänä keittelin pakastimessa olleista vanhoista mansikoista hilloa hillosokerilla. Se sopi nyt vallan mainiosti tuoreen pullan päälle. Pakastetut mansikat olivat kokonaisia, varsin isojakin. Soseutin marjoja hiukan niiden ollessa vielä hiukan kohmeessa, kuitenkaan aivan kokonaan marjoja en soseuttanut. Jokunen sattuma hillossa pitää aina olla.

06.05.2009 - 18:34

Ja jälleen piti kokeilla uutta muffiniohjetta. Tämäkin oli Valion rahkamainoksessa lehdessä. Sekä taikinassa että koristuksessa käytetään maustettua rahkaa. Itse valitsin sitruunarahkan, mutta muutkin käyvät siis. Taikinasta pidin todella kovasti, erittäin kuohkea.

Cupcaket (10-12 kpl)

2 munaa

1,5 dl sokeria

1 prk (200 g) maustettua rahkaa

1 dl juoksevaa margariinia

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta


kuorrutus

1 prk (200 g) maustettua rahkaa

0,5 dl tomusokeria


koristeluun nonparelleja, kakunkoristeita ym.

paistamiseen amerikanmuffinivuokia


Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka, margariini ja jauho-leivinjauhoseos. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Jaa se pieniin amerikannuffinivuokiin. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa n. 20 min tai kunnes ovat kypsiä.

Yhdistä rahka ja tomusokeri. Levitä kuorrutus jäähtyneille leivoksille. Koristele. Nam!

Kuva ei ole kovin nätti, mutta leivokset oli sitäkin parempia. :-)

04.04.2009 - 16:13

Tänään kokeiluun päätyi lehdestä nappaamani Valion sitruunarahkamainoksessa olleet muffinit. Oikein hyviä tuli. Jos pääsiäisen seutuun tulen tehneeksi näitä uudestaan, sekoitan kyllä aprikoosipalat ja rahkan sekaisin, helpompi annostella oikea määrä vuokaan. Nyt laitoin osaan liikaa rahkaa, kun kuvittelin sen valuvan hedelmälohkojen väliin. Se valuikin sitä vastoin yli. :-)


Ohje (12 kpl)

75 g voita/margariinia

3/4 dl sokeria

1 muna

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

täyte:

1 tlk (420/240 g) aprikoosia

2 prk (2 x 200g) maustettua sitruunarahkaa

2 tl vaniljasokeria

(1/2 dl sokeria)

 

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina voideltuihin muffinivuokiin, ja painele jauhotetulla sormella syvennyksen pohjalle ja reunoille.

Valuta aprikoosit. Laita noin puolet aprikooseista kuutioina syvennyksiin. Jätä loput koris-teiksi. Yhdistä rahka ja vaniljasokeri ja halutessasi sokeri. Lusikoi rahka aprikoosien päälle.

Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Ota jäähtyneeä vuoista ja koristele aprikooseilla.


21.02.2009 - 12:53

Jääkaapissani on joulukuusta lähtien pyörinyt puolikas valkosuklaalevy. Nyt päätin viimein saada aikaiseksi leipoa jotakin, mihin saan sen käytettyä. Suolaa & Pippuria -blogista löysin valkosuklaa-vadelmamuffinien ohjeen. Vadelmia ei pakastimessani ollut, niin laitoin niin tilalla mustikoita. Helposti ja nopeasti saa herkkuja tällä ohjeella. Valkosuklaata en laittanut ohjeessa ollutta 150 g:a, vaan noin 50 g. Mustikoita laitoin siten, että niitä näytti olevan tarpeeksi. Alla ohje sen mukaan mitä itse taikinaan laitoin. Ohje on varsin reilu, sain siitä 17 isoa muffinia.

Ohje:

5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
2,5 dl maitoa
0,5 dl öljyä
50 g valkosuklaata
2-3 dl mustikoita


Sekoita kuivat aineet keskenään, ja kosteat keskenään. Yhdistä ja sekoita mukaan rouhittu valkosuklaa ja (jäiset) marjat. Annostele muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 min.


24.10.2008 - 18:33
Tänään leivoin pullia, omena- ja voisilmä sellaisia. Tein yhden puolen litran taikinan, josta osasta tein noita omenapullia ja osasta voisilmäpullia. Hyviähän niistä tuli, vaikka en itse mikään mahdoton pullan ystävä olekaan. Omenapullat onnisuivat varsinkin mielestäni hyvin, tosi mehukkaan makuisia, varsinkin viimeinen pellillinen kun tajusin laittaa oikein roimasti omppua päälle. Taikinan ohjeen otin jauhopussin kyljestä ja tässäpä se on.



Ohje:
5 dl maitoa
1 pussi kuivahiivaa
1 1/2 tl suolaa
1 kananmuna
2 dl sokeria
n. 900 g (n. 14 dl) vehnäjauhoja
200 g leivontamargariinia
1 rkl hienonnettua kardemummaa
(voiteluun kananmunaa)

Omenapullien täyte:
pari omenaa
hienoa sokeria
kanelia

Voisilmäpullat:
voita
sokeria

1.  Lämmitä maito noin 42 asteiseksi ja lisää siihen kananmuna. Sekoita kuivahiiva pariin desiin jauhoja ja lisää seos maidon joukkoon. Lisää sekaan myös suola, sokeri ja kardemumma.
2. Lisää loput jauhot vähitellen ja vaivaa taikina hyvin. Lisää pehmeä margariini vaivaamisen loppuvaiheessa. Alusta taikinaa kunnes se on tasaista ja irtoaa käsistä ja kulhosta.
3. Anna taikinan kohota noin 15-20 minuuttia liinan alla.
4. Vaivaa taikinaa pöydällä ja leivo siitä pyöreitä pullia (taikinasta tulee noin 30 kappaletta pullia).

5. Omenapullat: Täytteeseen käytin pari isoa omenaa ja hienoa sokeria. Paloittelin omenat kuutioiksi ja keitin ne pehmeiksi sokerin kera. Painoin pyöreisiin pulliin lasilla keskelle kuopan. Annoin pullien kohota ja voitelin ne kananmunalla, jonka jälkeen laitoin kuoppaan keitettyjä omenapaloja ja ripottelin pinnalle kaneli-sokeriseosta.

6. Voisilmäpullat: Annoin pyöreiden pullien kohota ja voitelin ne sen jälkeen. Leikkasin saksilla ristiviillon pullan keskelle ja laitoin koloon nokareen voita ja ripauksen sokeria päälle.
Askarteluun liittyvää

 

 


Vierailijoita (2.3.2011 alkaen)