Viikonloppuna oli ystäväni käymässä ja tiesin saavani hänestä seuraa pienelle patikointiretkelle. Jo kaksi vuotta olen asunut Peura Polun lähistöllä, ja monta kertaa miettinyt että pitäisi käydä reitistöön tutustumassa. Nyt siis viimein tuli noin 7 kilometrin lenkki kierrettyä mitä ihanimmissa maisemissa. Koiruus oli tottakai mukana ja hienosti tytsi jaksoi lähes kolmituntisen lenkin. Yksi pikku pätkä piti kantaa, kun oli melko paljon risukkoa. Uskalsin pitää koiran pääasiassa irti, kun ei se kovin kauas lähde ja muita retkeilijöitä näimme vain parkkialueella.

Retken moka oli se, että en etukäteen tarkistanut kameran akkua ja sain otettua vain muutaman kuvan.

Yksinäinen joutsen erämäälammella. Myös teeriä ja metsoja näimme pariin otteeseen.

Olen sivusilmällä kauppoja kierrellessäni etsinyt koiran ruuilla kivaa säilytysastiaa. Tähän asti olen siis isosta säkistä ottanut ruokaa pienempään säkkiin. No, ihana laatikko löytyi täältä työpaikkakunnaltani, kukkakaupasta. Siellä on melko paljon muutakin kivaa sisustustavaraa.

Pikkukoiralle tietty riittäisi hiukan pienempikin laatikko, mutta näitä ei ollut kuin tuota yhtä kokoa. Toisessa reunassa on koukku ja laatikon mukana tuli tuo kauha. Koira siis hiukan antamassa mittasuhdetta laatikon koolle. Tytsi mahtuis itsekin tuonne laatikkoon. :-)

Tytsi malttaa istua paikallaan kun laatikon reunalla odottaa nami. :-)

Joulun syöntiurakasta on selvitty hengissä, taas kerran. Piti tänään kuitenki avata myös hiihtokausi, kun liikunta on viime kuukausina jäänyt tuon koiruuden kanssa käppäilyyn ja se alkaa näkyä jo kropassakin.

Eilen ja tänään en paljon ole koiran kanssa uskaltanut lähteä lenkkiä tekemään, kun neiti alkoi eilen yskiä aamulenkillä. Sisällä ollessa ei siis paljon yski, vaan ainoastaan kun ulos mennään ja käppäillään suht reipasta tahtia. Sisällä ainoan isomman yskän kohtauksen tytsi sai, kun leikitin villasukalla ja alkoi riehua. Yskä kuulostaa kuivalta, aivan kuin kurkussa olisi jotakin mitä haluaa köhiä ulos. Välillä sitten yökkäileekin yskimisen tuloksena. Aiemmin joulun seutuun tytsi alkoi ryystää nenäänsä ulkoillessa, samaa mitä neiti teki viime talvenakin. Tuosta en kuitenkaan ole huolissani, koska systerini kääkkä tekee ihan samaa lunta haistellessaa ja maistellessaan. Pitää nyt siis katsoa yön yli miten yskä kehittyy. Ruoka ja vesi maittaa kuitenkin edelleen normaalisti, eli yskä on ainut oire. Toivotaan, että levolla menis ohi. Kolmipäiväinen pyhäviikonloppu kuitenkin tulossa, niin mietin tässä että pitäisikö huomenna olla eläinlääkäriin yhteydessä.

Koiruuden lisäksi olen viime päivinä yrittänyt opiskella: erityispedagogiikkaa perusopintoja yritän työn ohessa suorittaa. Hiukan meinaa mennä lomailuksi, mutta sallittakoon se nyt. Huomenna pitää alkaa kuitenkin valmistella uuden vuoden ruokia. Ystäväpariskunta tulee tänne mieheni tykö ottamaan uutta vuotta kanssamme vastaan. Tarjolla on nakkien ja perunasalaatin lisäksi ainakin sienikeittoa (vähän niin kui alkuruokana), hirvikebab-pitsaa (kyllä, kerron myöhemmin mitä tuo on), lohijäädykkeitä, parin sortin salaattia ja juustoja patonkien ja äitini tekemien oikein kunnon karjalanpiirakoiden kera. Jälkiruokana tarjoilen punaviinipäärynöitä kermavaahdon kera. Syömingit siis jatkuvat vaikka joulu menikin ohi.

Näissä merkeissä ensi vuoteen!

Koiruus oli tänään päivällä töissä ollessani päättänyt, että hänelle kuuluu osa Daim-pipareista. Olin jättänyt piparit keittiön sivupöydälle, jonka edessä ei ole tuolia. Piti siis olla turvallinen paikka. Kotiin tullessa toinen pienistä tarjottimista oli lattialla ja vieressä paljon pieniä muruja, ja parin piparin verran suurempia muruja. Muruja löytyi myös sohvalta ja matoilta. En tiedä miten koira on piparit voinut saada lattialle, tarjottimen täytyi jäädä hiukka liian reunalle, että se on saanu hypätessään tassulla sitä hiukan siirrettyä. Piparit tuli varmaan suoraan koiran niskaan. Pöydälle en usko koiran käyneen, koska toinen lautanen on koskemattomana. Pipareiden syönnin jäljiltä koiran maha on kuin suuri pallo. Ei ole vielä iltaruokaa kinunnu, niin kuin yleensä tähän aikaan. :-) No nyt kelpaa sitten nukkua sohvatyynyjen päällä.

Tänä aamuna pukeuduttiin ekaa kertaa tälle talvelle kunnon talvitamineisiin mittarin näyttäessä 22 astetta. Kesällä ostin tuon Hurtan talvimanttelin, ja töppöset totesin jo viime talvena hyväksi ostokseksi. Noita käyttäessä neiti ei ala hienostelemaan ja nostelemaan jalkojaan kylmyyden merkkinä.

Ajattelin pitkästä aikaa ihan yleisiä kuulumisia kirjoitella. Syyslomalla tosiaan olen ja huomenna otamme miehen kanssa suunnaksi Ranskanmaan. Vajaa viekko on siellä tarkoitus viettää sukuloimassa ja ennenkaikkea kummityttöä tapaamassa. Katsotaan jos sieltä joitakin kuvia saisi sitten palattua näytille.

Itse kun lähtee lomalle niin koira menee tottakai hoitoon. Vein tytsin jo keskiviikkona kotipuoleen siskolle ja äidille katsettavaksi. Onhan tämä ollut outoa kun ei aamulla tarvinnut lähteä lenkille, eikä koko ajan ole joku katsomassa anelevilla silmillään. No, koiruudella on siellä pari kääkkäkaveria niin minä kai tässä enemmän murehdin.

Parin viikon ajan olen ollut koiruudesta hiukan huolissaan. Kaksi viikkoa sitten lauantaina koiruus kömpi tavalliseen tapaansa sohvalle ja viltin alle nukkumaan. Istuin vieressä ja ajattelin että kylläpä sillä maha murisee. Koira tuli nolona peiton alta pois: siltä oli päässyt pissi sohvalle. Ja tuo oli ihan varmasti vahinkopissi. Seuraavan viikon ajan koira pissi joko joka yö ja/tai työpäivän aikana sisälle, siihen yhden maton päähän aina. Maton väri alkaa olla mukavan vivahteinen. :-) Vaikka neiti on joskus muulloinkin pissinyt sisälle, niin tuntui oudolta tuo jokapäiväinen pissiminen. Maanantaina käytiin sitten eläinlääkärillä, virtsatulehdus oli epäily. Olin parina päivänä huomannut koiran myös nuolevan alapäätään. Antibioottikuuri aloitettiin. Pari päivää myöhemmin tuli sitten testin tulokset, ja sen mukaan kyseessä ei ole virtsatulehdus. Antibiootti syödään kuitenkin loppuun lääkärin kehoituksesta, aina tulehdus ei kuulemma näy testissä. Nyt parin päivän aikana koira ei ole hoidossa ollessaan pissiny sisälle, eli toivotaan että se nyt loppuisi.

Mukavaa lokakuuta kaikille. Palataan asiaan ensi viikon lopulla.

Näin syksyllä tulee liikuttua paljon metsässä, marjassa, sienessä ja muutenkin. Aikaahan se vie, ja kun töitäkin on ollut todella paljon, niin välillä tuntuu tunnit loppuvan päivissä kesken.

Tänä syksynä pakkanen on siis täyttynyt mustikoista, vadelmista, puolukoista ja variksenmarjoista. Suppilovahverot on juuri kuivumassa. Viikonloppuna myös koiruus oli mukana parin tunnin sienireissulla. Elipa reppana sen jälkeen niiin väsyny, ei jaksanu muuta kuin nukkua. Tässä pari kuvaa reissulta.

Suppikset odottavat poimijaansa.

Tytsi odottelee kiven päällä.

Paluumatkalla autossa koiruus alkoi nukkumaan jalkoihini, vaikka alla ei ollut muuta kuin kumimatto. Väsy oli reppanalla.

Blogi on viettänyt pari viikkoa hiljaiseloa, kun olen keskittynyt lomailuun. Käväisin Etelä-Suomessa siskoni tykönä ja pari päivää leireilemässä tanssiharratukseni parissa. Systeri aloittelee nyt omaa lomaansa, ja niinpä minä nappasin hänen koiransa mukaani tänne Itä-Suomeen, kotopuoleen. Hänelläkin on kääpiöpinseri, pari kuukautta Debbiäni nuorempi narttu. Eli vietän tässä viikon ajat päivänä kahden koiran kanssa. Täytyy sanoa, että tässä tajuaa sen että mulle riittää yksi koira. Joukossa tyhmyys näet tiivistyy. Toinen selkeä huomio on se, kuinka oma koira kyllä tottelee minua, mutta tuo toinen vain katselee ja virnistää "ähäkutti". :-)

Maalle tultiin eilen, täällä vietetään aikaa useampi päivä. Koirat nauttivat täysin siemauksin olostaan. Systerin koiran on vain vaikea tajuta, että kun isäni pystykorva on häkissä, sinne ei yleensä muiden koirien pitäisi haluta. Systerin koiralle häkki merkitsee koirapuistoa, ja sen on mahdotonta tajuta, ettei hän nyt pääse sinne. Tosin luikahti sinne pari kertaa jalkojeni välistä ja toisessa tilanteessa pystykorva pääsi hihna kaulassaan karkuun. Onneksi antautui isukille.

Tässäpä joitakin kuvia koirien lomanvietosta.

Namuja saa vasta sitten kun istuu tai makaa nätisti, käskystä. Debbie varsinkin meinaa tehdä kaikki temppunsa ennen kuin edes käskee mitään tekemään, ahne kun on.

Suht nätisti koirat tulee luokse kutsusta. "Me kirmataan!"

Kaikki uudet paikat on tietty tottakai pakko tutkia, tällä kertaa vuorossa lato vanhoine mansikkalaatikkoineen. Ja toisen on aina tultava perässä.

Eilen ja tänään selviydyin myöskin kesän mansikkasouvista. Viisi kiloa marjoja hillosin ja aamulla kävin keräämässä vielä sangollisen, jotka pistin sitten pakkaseen. Rasioihin mansikoita laittaessani jokunen tipahti lattialle. Ei kuitenkaan itse tarvinnut pyödän alle lähteä konttamaan, kun on nuo henk. koht siivoojat suurine suineen olemassa. :-)

Mansikanmakeaa kesää!!!

Tajusin juuri, ett koiruuden kesän vietto on kesäkuun alun jälkeen jäänyt kokonaan raportoimatta. Oven väliin jäänyt tassu parani itsestään, pari päivää aristi tassua hiukan mutta sen jälkeen kaikki on ollut kunnossa.

Lenkkeiltyhän tässä on kovasti, pari tuntia vähintään päivittäin. Saapahan emäntäkin samalla liikuntaa.

Juhannuksen tienoilla koiralla oli onnen päivät kun oltiin maalla ja pääsi aivan irti juoksemaan. Parin viikon päästä suuntaa maalle kotipuoleen yli viikoksi, voi sitä riemua taas.

Koiruuden loman alku on ollut varsin mielenkiintoinen, ja pieni haaverikin kävi. Eilen aamulenkillä näimme shetlanninponin, jolla oli rattaat perässä. Koira ei tiennyt miten siihen olisi pitäny suhtautua. Kauempaa haukkui ponille, mutta lähempänä oli selvästi hämillään, hiukan näytti pelkäävänkin, ei kuitenkaan haukkunut. Päädyin lopulta kantamaan neidin ponin ohi, ettei vain sattui mitään. Mielessäni näin ja ponin potkivan koiraa kun se olisi alkanut haukkua.

Tänään sitten aamu alkoi kanin tarkkailulla. Miesystäväni parvekkeen alaosa on lasia, ja kun ollana ensimmäisessä kerroksessa niin maahan on matkaa vain puoli metriä. Naapurin tyttö ulkoilutti aamupäivällä kaniaan pihalla. Debbiestä sitä oli tottakai aivan älyttömän mielenkiintoista seurata. Myöskään kania se ei haukkunut, seurasi vain silmä tarkkana, ja ehkä hiukan ynähteli välillä. Olisi siis kovasti halunnut tekemää lähempää tutttavuutta.

Kauniiseen päivää mahtuu siis pieni haaverikin. Parveketta siivotessani läksin hakemaan harjaa asunnon ulkopuolelta, enkä ottanut avainta mukaan vaan jätin oven hiukan raolleen. Koira tietenkin seurasi minua. Kohta kuulin ulinaa. Palatessani ovi oli kiinni. Tilannetta ei siis nähty, mutta ilmeisesti koiran tassu oli jäänyt oven väliin. Toisesta etutassusta tuli näet verta. Hetken painon tassua paperilla ja verentulo loppui varsin pian. Laitoin koiran hetkeksi rauhoittumaa häkkiin, ja näytti siinä nuolevan tassuaan. Sisällä ollessa en huomannut, että koira olisi aristanut tassuaan ja niinpä uskalsin lähteä käymään ulkona. Heti pihalla päästyä, koira alkoi kuitenkin edetä kolmella tassulla. Ilmeisesti kuuma asfaltti tuntui tassuun. Kokeilin tassua, ja koira aristaa sitä ainoastaan anturasta, eli ei siinä ainakaan murtumaa ole. Pahemminkin olisi sii voinut käydä.

Pieni koiruuteni streriloitiin vajaa viikko sitten. En oikein tiennyt mitä odottaa toipumiselta, mutta kaikki on mennyt paremmi kuin kuvittelin. Ensimmäisen vuorokauden neiti oli väsynyt, nukkui vain eikä ruokakaan kovin maistunut. Leikkaus oli iltapäivällä ja kun leikkauksen jälkeen tulimme kotiin, niin Debbie käveli itse kuljetusboxista pois. Tässä vaiheessa laitoin kaulurin kaulaan, niin neitipä ei liikahtanut minnekään. Seuraavana aamuna töihin lähtiessä koira jäi nukkumaan. Iltapäivällä kotiin tullessani koira nousi ylös häntäänsä heiluttaen ja halusi ulos. Ruokakuppikin oli tyhjentynyt päivän aikana. Kaikki siis hyvin. :-)

Aluksi tyttönen ei tajunnut mitä oikein oli tapahtunut, ei siis osannut varoa hyppyjä sun muuta. Nostelin siis koiraa sohvalle ja alas, mutta pianhan se hyppi jo itse. Kerran koirasta kuului ikävä vinkahdus, ilmeisesti haava venyi hiukan ja sattui. Nyt huomaa, että neiti varoo hyppyjään. Enää ei sohvalle mennä samanlaisella puolentoista metrin loikalla kuin ennen.

Kauluri onkin sitten oma juttunsa. Ekana ilta Debbie yritti mennä pieneen kuljetuskoppaan nukkumaan, kauluri kaulassa. No sisälle koira ja kauluri jotenkin mahtuivat, mutta kääntyminenpä ei enää onnistunutkaan. Jouduin siis vetämään koiran ulos kopasta, kun itse yritti vaan puskea seinän läpi ja kääntyä. Kaulurin on myös tiellä kun koira tunkeutuu huovan alle nukkumaan. Koira kun yrittää kuonollaan nostaa huovan kulmaa, niin nytpä kaulurin onkin tiellä, eikä huopa tartu kuonoon kiinni. Jonkin keinon tyttelö on huovan sisään kaivautumiseen kuitenkin jo keksinyt, jäänyt multa se vaan näkemättä.

Mutta nyt, viisi päivää leikkauksen jälkeen, koira on lähes oma itsensä. Ehkä hiukan väsynyt vielä, mutta muuten ok. Poistin tikkien päältä lapunkin tänään ja haava näyttää myös olevan siisti. Lääkkeistä vielä. Joskus kuulee tarinoita siitä, että lemmikille on vaikea saada lääkkeitä syötettyä. No Debbielle kaksi kertaa päivässä annettavat antibiootti ja kipulääke käyvät namipaloista. Varsinkin kipulääke katoaa kädeltä nopeasti. Antibioottitabletin jouduin aamulla laittamaan ruuan sekaan kun ei muuten meinannu kelvata. :-)

Ostin jokin aika sitten koiralle ns. näyttelyhäkin nukkumapaikaksi. No, pitäähän häkin päälle jokin suojus olla. Marssin siis kangaskauppaan ja päädyin oikein keväisiin raitakankaaseen. Häkki sai siitä suojuksensa, ja samasta kankaasta tein vielä keittiöön paneliverhon. Kangasta on vielä jäljellä, ja suunnitelmissa on tehdä kankaasta vielä sohvalle pari tyynyä.

Kangas on vahvaa puuvillaa, helppo oli siis ommella. Ongelmaa aiheutti ainoastaan raidat, jotka on painettu kankaaseen. Nehän eivät tietenkään mene aivan lankasuoraan. Eli kun leikkasin kankaan lankasuoraan, niin raidat olivat hiukan vinksallaan. Kovin tarkkaan en häkin päällistä kyllä ommellut, saumanvaratkn jätin lyhentämättä. Kuhan päällä päin näyttää joka puolelta suunnilleen samalta. Verhossa yläreuna odottaa yhä purkua ja uutta ompelua, jotta tulisi suoraan. No sitten joskus kun taas koneen ottaa esille.

Koiran hankinta on ollut minulle itsestään selvyys jossakin elämän vaiheessa. Nyt kun opiskelut on (ainakin tältä erää) opiskeltu, niinkoiraidea alkoi syksyllä kypsyä mielessä. Rotu oli aikalailla itsestään selvyys, kun olin ihastunut systerini terhakkaaseen kääpiöpinseriin. Marraskuun alussa sain kuulla juuri systerini kautta, että kaksivuotias narttu etsii uutta kotia, ja parin viikon päästä kävinkin hakemassa neitosen koeajalle. Uuden vuoden tienoilla sovittiin että koira jää minulle, ja viime viikonloppuna allekirjoitettiin kauppakirjakin. Eli koiranomistaja tuli minusta. :-)

Parin kuukauden yhteiselo on sujunut suht hyvin. Debbie on ollut kova haukkumaan, varsinkin yksin jäädessään, mutta haukkuminenkin on ehkä hiukan laantunut. Tai enhän minä sitä kuule, mutta näin naapurit ovat minulle kertoneet. Aivan täysin sisäsiisti neiti ei ole. Protestipissoja taitavat enimmäkseen olla. Tänäänkin sain töistä tullessa huomata matolla märän läntin. Koira oli töihin lähtiessäni jo sen näköinen että ei hyväksynyt ajatusta yksin jäämisestä.  Kaikki pissat tehdään tottakai matolle. Edellisellä omistajalla mukavia pissapaikkoja olivat myös sänky ja sohva. Oma sohvani on säästynyt kastelulta, mutta miesystäväni sohva sai oman länttinsä. Samoin hänen olohuoneen mattonsa on Debbien mielestä pissapaikka ylitse muiden. Elättelen toiveita, että kun keväämmällä leikkuutan neidin, niin tuo liruttelu myös vähenisi. Protestin lisäksi välilä näyttää näet oleva selviä merkkauksia.

Mutta kovasti on koira tuonut iloa elämään. Ja tuleepahan lenkkeiltyä päivittäin.