Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Alle kolmekymppinen biologian opettaja nauttii kotona touhuilusta ja luonnossa liikkumisesta. Ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi käsityöt kuuluvat vapaa-aikaan sekä koiruuden kanssa touhuilu. Keväällä 2009 hurahdin myös korttiaskarteluun. Ja melkoisena työintoilijan varmaan jotain työhönkin liittyvää päätyy välillä blogiin.

Ethän kopioi kuviani.

Jätä ihmeessä kommentti vierailustasi - niitä on aina mukava lukea.

Minut saa halutessaan linkittää.

28.04.2011 - 18:37

Keramiikka on tältä keväältä ohi ja saapi nähä jatkanko syksyllä, kun asuinpaikkakunnasta ei ole vielä täyttä varmuutta. Ihan loppumetreillä teki mieli tehdä jotakin punaista ja yksinkertaista. Passaavat vaikka joululahjaksi (ajoissa kun aloitta niin ehtii). Nämä kruunasivat kyllä kevään onnistuneesti: ei yhden yhtä sormenjälkeä tai muuta epämääräistä lasituksessa!


13.04.2011 - 19:30

Näitä saippua-alusia olen tehnyt tämän vuoden aikana yhteensä puolenkymmentä. Suurin osa näistä on mennyt kuitenkin suoraan jollekin ystävälle.

Näistä kevään viimeisistä alusista tämä ensimmäinen on menossa siskolleni, joka yhden alusen nähdessään halusi itselleenkin sellaisen. Muoto vain vaihtui neliöksi. (Valkosavi ja kirkas lasite)



Nämä kaksi alusta taas ovat uudenlaisia pohjaltaan: kaulitsin savilevyn lopuksi aaltoilevan kipsilevyn päällä, jolloin alusen pintapuolesta tuli aaltoileva. Toisessa on valkosaven päällä kirkaslasite ja toisessa turkoosi, josa ruskeita täppiä.


07.04.2011 - 17:35

Kovin on ollut kiirusta töiden ja opiskelujen suhteen viime aikoina. Askartelut ovat olleet jäissä jo useamman viikon, kerran viikossa on kuitenkin keramiikassa tullut käytyä. Vielä pari kertaa tälle keväälle jäljellä.

Suurimman osan kevään töistäni olen tehnyt tilauksesta jollekin, niin kuin tämäkin kynttiläalunen. Pitää käydä ostamassa tähän vielä joku keväinen kynttilä, niin saan annettua kiitokseksi ystävälleni,joka hoitaa koiraa ensi viikolla pari päivää.



06.04.2011 - 20:27

En ole keramiikassa oikein ihastunut hahmoihin, vaan tehnyt vain kaikenmaailman kippoja. Ystäväni koki hiljaittain menetyksen, joka ajatuksissani tein tämän enkelin hänelle, ensimmäinse keraamisen hahmoni.


13.03.2011 - 16:45

Kello sai viimein myös koneiston ja viisarinsa ja pääsi keittiön seinälle. Tämä siis samaa "ruoho"-sarjaa kuin aiemmat vati ja maljakkokin.


02.03.2011 - 21:53

Olen viime aikoina keramiikassa työstänyt yhteen sopiviksi kelloa, maljakkoa ja pientä vatia. Maljakko ja vati ovat viimein myös valmiit ja kellostakin puuttuu enää koneisto. Olkoonsa tämä nyt siis vaikka ruoho-sarja nimeltään. :-)

Työt on tehty valkosavesta ja tein niihin piikillä vetämällä heiniä. Raakapolton jälkeen laitoin noihin koloihin väriä (jonka nimeä en nyt saa mieleeni) ja kirkas lasite päälle. Näihin olen ihan kohtuu tyytyväinen.


Tässä kuvassa maljakko hiukan ylhäältä päin kuvattuna, nii tulee tuo muoto näkyviin. Tapanani on alkaa tehdä jotakin ja työtä tehdessä idea sitten muotoutuu. Alkuperäisen suunnitelman mukaan maljakko oli aivan erilainen.


23.02.2011 - 20:11

Tässä se viimein on: uusintaversio siskoni joululahjasta. Ensimmäinen versio valmistui jouluksi, mutta siihen tuli halkeama ja se oli lopulta myös hiukan liian pieni. Kynttilänkohta on nyt siis varmasti tarpeeksi suuri. 

Valkosavi - musta lasite - pisaran kärjestä lähtevistä koloista/rannuista lasitetta on hiukan raaputettu pois.


16.02.2011 - 21:15

Pari pikkutyötä olen nyt kevätpuolella saanut keramiikassa valmiiksi.

Tämä saippualunen on menossa ystävälleni. Hän pyysi jotain vaaleaa. Tämä on ensimmäinen työ, johon olen tehnyt jalat ja ihan yllättävän hyvin ne onnistuivat, työ ei keikkaa. Reiät olen painanut pillillä.



Itselleni tein hammasmukin, joka passaa yhteen aiemmin tekemäni saippualusen kanssa. Tällä kertaa yhteistä on vain väri, tammikuussa vaahteran lehteä on hiukan vaikea löytää. Tätä tehdessä pohdimme kyllä, että ensi syksynä voisi lehtiä pakastaa, niin niitä voisi käyttää sitten pitkin talvea.


05.01.2011 - 20:43

Tein siskolleni joululahjaksi kynttiläalusia hänen toiveidensa mukaan. Harmikseni  ne jäivät kuvaamatta, kun tulin laittaneeksi tuikkualuset jo pakettiin. No paketista edes kuva. :-)


Aluset ovat siis pisara muotoiset, mustat, reuna hiukan koholla. Tein samanmallisen alusen myös isolle kynttilälle, mutta siitä tuli hiukan liian pieni ja siihen tuli myös hiushalkeama. Teinkin tänään keramiikassa uuden vastaavanlaisen. Pitää siitä muistaa ottaa sitten kuva.



Nämä toiset tuikkukipot tein jo alkusyksystä. Aivan ensimmäisiä valmiiksi saatuja töitä ovat. Sisäpuoli on laitettu mustalla pensselilasitteella ja ulkopuolella on kirkas lasite. Savena siis valkosavi. Kippojen muoto on lupiinilehtien mukainen.



Kaikkein onnnistunein syksyn töistä on tämä noin 20 senttiä halkaisijaltaan oleva pieni pitsilautanen. Kuvio siis kaulittu saveen pitsiliinasta ja lasitus kirkkaalla. Simppeliä ja kaunista. Valitettavasti tähänkin tuli pieni halkeama.

08.12.2010 - 21:38

Syksy on tullut nyt käytyä keramiikassa. Suurin osa töistä on mennyt kokeillessa kaikkea erilaista. Varsinkin lasitus on kyllä puuhaa, että lopputuloksesta ei voi tietää mitä tulee.

Tämän suurehkon lautasen kuvioinnissa käytin apuna pitsiliinoja. Lasitteen värii ihastuin yhdestä mallikiposta... no, lasitetta ei oltu käytetty aikoihin ja sitä piti jatkaa vedellä kun oli aluksi liian vahvaa. Sitä jatkettiin sitten liikaa. Lautasen ison koon vuoksi päädyin myös sivelemään lasitteen pintaan ja lopputuloksesta tuli epätasainen. Lisäsin lasitetta ensimmäisen lasituspolton jälkeen ja yritin näin hiukan parannalle lopputulosta. Ehkä se hiukan paranikin. Noiden pitsikuvioden kohdalta poistin tuon värillisen lasitteen ja sivelin niiden päälle kirkasta lasitetta.


Tästä saippuakupista jopa tykkäänkin. Limen värinen lasite on aivan ihana, sopii hyvin kylppäriini.


04.11.2010 - 18:30

Lisää joulukortteja on tullut tehtyä. Menen viikonloppuna käymään kotipuolessa, niin varmaan osa korteista jää sinne äidille.

Ajattelin postata tänä vuonna kaikki tekemäni kortit, säilyypähän tallessa että millaisia kortteja ja kuinka paljon on tullut tehtyä. Eli näitä päivityksiä tulee siis varmasti vielä lisää. :-)


Tämä kortti on tyyliltään aivan erilainen kuin aiemmat korttini. Ostin viime viikolla Papercraft inspirations -lehden, ja se mukana oli sabluuna, jolla kortissa olevan joulukuusen tein. Tuputtelin kuusen Sinooperin tummanpunaisessa perinnemaalilla ja päälle laitoin hiukan kimalleliimaa.



Miellän jouluväreiksi lähinnä punaisen ja vihreän, ja jonkin verran sinisenkin. Niinpä minulle tämän kortin värisävyt ovat kaukana jouluisesta. Samaisen lehden mukana tuli papereita ja tarroja, joilla tämän kortin tein.

 

Keramiikkakortteja on tullut myös tehtyä lisää. Ketun lisäksi tein noita pieniä savikoristeita tähtinä ja erikokoisina sydäminä.


31.10.2010 - 17:43

Nämä kortit tein jo lähes kaksi viikkoa sitten, mutta jäivät ennen syyslomaa kuvaamatta.

Tein keramiikassa pieniä koristeita korttiaskartelua varten piparkakkumuotoilla. Näissä korteissa käytin mielestäni suloista kettukoristetta. Tämän tapaisia joulukortteja on tulossa lisää kunhan vain ennätän niitä tehdä.

Osallistun näillä korteilla myös Arkkikaupan kymmenenteen haasteeseen, jonka aiheena oli lumihiutale.


20.10.2010 - 19:28

Aloitin tänä syksynä paikallisessa kansallisopistossa uuden harrastuksen, keramiikan. Koskaan en ole mitään tämän suuntaista tehnyt, ja ensimmäiset kurssikerrat ovatkin menneet saveen ja sen työstämiseen tutustuessa. Ensimmäisellä kerralla minulla ei ollut edes käsitystä kuinka kovaa tai löysää savi on. Viime viikolla pääsin ensimmäistä kertaa lasittamaan ja taas ei ollut käsitystä siitä mikä on lopputulos. Hyvinkin meni siis kokeillessa, mutta ensimmäinen työ on kuitenkin valmis. Eihän tuo lopputulos nyt kummoinen ole, mutta hienoa kun on saanut jotakin tehtyä. Lasitin viimeksi pari muutakin kippoa, mutta niiden lasitusta hiukan parantelin tänään. Katsotaan sitten myöhemmin mitä niistä tuli.


Askarteluun liittyvää

 

 


Vierailijoita (2.3.2011 alkaen)