
Alle kolmekymppinen biologian opettaja nauttii kotona touhuilusta ja luonnossa liikkumisesta. Ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi käsityöt kuuluvat vapaa-aikaan sekä koiruuden kanssa touhuilu. Keväällä 2009 hurahdin myös korttiaskarteluun. Ja melkoisena työintoilijan varmaan jotain työhönkin liittyvää päätyy välillä blogiin.
Ethän kopioi kuviani.
Jätä ihmeessä kommentti vierailustasi - niitä on aina mukava lukea.
Minut saa halutessaan linkittää.
Yritin viime viikolla jatkaa hiukan kevemmällä keittolinjalla. Päädyin tekemään papukeittoa, hiukan samantapaista jota serkkuni teki syksyllä Ranskassa hänen luonaan vieraillessani. Papuja en ole moneen vuoteen käyttänyt mihinkään, mutta nyt ostin kaupasta purkilliset valkoisia papuja ja punaisia kidneypapuja. Ohje on useita netistä löytyneitä ohjeita mukaille omasta päästä.
Ohje
2 pientä sipulia
2 valkosipulin kynttä
3 porkkanaa
pala lanttua
muutama peruna
2 rkl öljyä
2 laakerinlehteä
1 tölkki valkoisia papuja
1 tölkki punaisia kidneypapuja
8 dl vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
juustokuminaa
chilimausteseosta
tuoretta persiljaa
Kuutioi kasvikset. Kuumenna öljy kattilan pohjalla ja laita sipuli ja valkosipuli kuulottumaan antaen niiden pehmetä hiukan. Lisää laakerinlehdet, peruna, porkkana ja lanttu, sekä vesi ja kasvisliemikuutiot. Keitä kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä. Huuhtele ja valuta pavut (valkoiset pavut olivat tomaattikastikkeessa, laitoin myös tuon kastikkeen keiton sekaan). Lisää puolet molemmista pavuista kokonaisina keittoon. Soseuta toinen puoli pavuista sauvasekoittimella, ja lisää tämä "pyre" keiton sekaan. Mausta keitto ja ripottele pinnalle tuoretta persiljaa. Tarjoile keitto juustoraasteen kera.

Jos tässä töiden alkaessa aloittaisi myös hiukan kevyemmän ruokavalion. Päädyin tekemään jo aiemmin kokeilemaani paahdettua porkkanakeittoa. Aiemmasta poiketen, laitoin uuniin paahtumaan myös noin 1,5 sentin palan inkivääriä pieninä kuutioina ja kaksi valkosipulin kynttä öljy-mausteseokseen pilkottuna. Valmiiseen keittoon lisäsin vielä hiukan tuoretta persiljaa.

Ja huomaa: leivän päälle vain kinkkua ja kurkkua. Nyyh... yritän vähentää myös juuston syöntiä, kolesteroliarvot kun pitäis saada tippumaan.
Olen laittanut uuden vuoden ruuat pääasiassa jokaisen omassa postauksessaan. Tässä kuitenkin niitä ruokia, joiden ohjeet löytyy jo aiemmista kirjoituksista.
Alkuruokana söimme sienikeittoa. Tällä kertaa tein keiton pakastetuista suppilovahveroista.
Aatonaattona valmistelin pakastimeen lohijäädykkeet ja tässäpä ne on nyt tarjolla. Lautasen reunoilla on myös neljä käärylettä jäädykkeistä ylijääneistä kylmäsavulohista tehtynä. Kääryleen sisällä on maustamatonta tuorejuustoa, jonka maustoin tillillä, sitruunamehulla ja sitruunapippurilla. Olivat muuten tosi hyviä, ja myös jäädykkeet saivat kehuja.

Viikonloppuna tein elämäni ensimmäisen kerran sienikeittoa. Sieniä olen muutenkin syönyt vasta parin vuoden ajan. Tästä keitosta tuli kyllä aivan älyttömän hyvää, teen varmasti toistekin. Käytin keitossa kuivattuja suppilovahveroita. Oikean määrän arviointi oli vaikeaa, ja sieniä tulikin keittoon melko runsaasti.
Ohje (4 annosta)
noin kourallinen kuivattuja suppilovahveroita
1/2 isoa sipuli
2 rkl margariinia
4 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 purkki ruokakermaa
mustapippuria
suolaa
Hienonna sipuli ja rouhi kuivattuja sieniä pienemmiksi.
Kuullota sipulia ja sieniä voissa hetken aikaa.
Sekoita joukkoon jauhot ja vesi. Lisää kasvisliemikuutio ja kerma. Kuumenna sekoittaen. Anna kiehahtaa muutama minuutti.
Mausta keitto lopuksi suolalla ja pippurilla.

Useita ohjeita soveltaen teimme tällaisen maukkaan tomaattikeiton.
1 punasipuli
1 valkosipulin kynsi
3 tomaattia
1 prk yrttitomaattimurskaa
1/2 kasviliemikuutiota
2 dl vettä
aromisuolaa, mustapippuria, kuivattua basilikaa
Laitan kattilan pohjalle tilkka öljyä. Kuullota silputtuja sipuleita hetki öljyssä, siten että ne hiukan pehmenenät. Lisää kuutioidut tomaatit ja tomaattimurska, sekä kasvisliemikuutio ja vesi. Anna kiehua noin 10 minuuttia. Soseuta keitto. Kuumenna keitto kiehuvaksi. Tarkista maku, ja lisää makusi mukaan mausteita.

Lapsuudessa äiti teki perunamuusin tähteistä perunavelliä, ja itsekin olen sitä innostunut viime aikoina yli jääneestä muusista tekemään, viimeksi tänä aamuna. Eli perunamuusiin lisätään maitoa ja suolaa, sekoitetaan hyvin ja annetaan kiehahtaa: valmista nautittavaksi. Lapsena velliin lisättiin vielä leipäpaloja, ja hyvää oli.
Hellepäivänä ei kovin tukevaa ruokaa kaipaa, ja niinpä eilen ostin tarvikkeet bataattikeittoa varten. Olen joskus aiemmin tehnyt bataatti-inkiväärikeittoa, joka oli todella hyvää. Ohjetta en tietenkään ollut ottanut talteen, mutta muistelin tehneeni keiton Kodin kuvalehden ohjeella. Yritin löytää tuota ohjetta netistä, tuloksitta. Niinpä tämä keitto valmistui suurimmaksi osaksi omasta päästä. Muutamaa netistä löytyvää ohjetta vilkaisin vinkkiä ottaakseni ja tällaisella ohjeella keiton lopulta tein. Limen mehua olisin halunnut keittoon myös laittaa, mutta koska kaupat olivat kiinni ja unohdin sen eilen ostaa, niin piti jäädä ilman sitä.
1 iso bataatti
2 sipulia
1 porkkana
öljyä
n. 1 l kasvislientä
pala (1-1,5 cm) inkivääriä
n. 1 tl chilimausteseosta
0,5 dl kermaa
Pilko bataatti, porkkana ja sipulit. Kuullota niitä hetki öljyssä kattilan pohjalla. Paloittele inkivääri ja lisää joukkoon. Lisää kasviliemi ja keitä kasvikset siinä kypsikki. Soseuta keitto. Lämmitä soseutett keitto ja lisää kerma ja chilimausteseos.
Tästäkin jäi jälleen kerran kuva ottamatta. Maku oli pehmeä, kuten bataatista yleens tuleekin. Inkivääriä ei ollut liikaa, vaan toi sopivasti hienoa makeutta keittoon.
Menneenä sunnuntaina aurinko näyttäytyi vasta iltapäivällä ja aamupäivällä edes koirakaan ei osoittanut halukkuuttaan lähteä sateeseen. Oli siis hyvää aikaa puuhailla keittiössä.
Ruoaksi olin jo aiemmin suunnitellut tekeväni jauhelihakeittoa ja päädyin leipomaan niiden seuraksi jo aiemmin tekemiäni porkkanasämpylöitä. Mieheni kaapista ei tällä kertaa löytynyt normaaleja kaurahiutaleita tai -leseitä. Niiden sijasta laitoinkin taikinaan kerta-annospusseissa olevia puurohiutaleita. Niiden seassa oli myös mustikkaa, vadelmaa ja omenaa. Siellä täällä valmiissa sämpylöissä oli siis punaisia ja sinisiä kohtia. Olen kyllä ihastunut tuohon sämpyläohjeeseen aika lailla: joka kerta sämpylöistä on tullut kuohkeita ja meheviä.
Sämpylöiden ja keiton lisäksi tekaisi myös pizzan niistä aineksista mitä nyt kaapista sattui löytymään. Niinpä pohjalla päätyi ensin salsakastiketta (sen verran mitä purkin pohjalla sattui olemaan), hiukan jauhelihaa (olin ottanut keittoon menevästä sivuun), tonnikalaa chilikastikkeessa, sipulia, paprikaa ja kuivattuja suppilovahveroita. Sipulit, paprikat ja suppilovahverot kuullotin tonnikalapurkista valuttamassani öljyssä. Päälle laitoin vielä pakastimesta löytyneitä tomaattiviipalaita ja juustoraastepussin lopun. Chilisen tonnikalan ansioista pizzaan tuli oikein reilusti makua. Tämä on kuitenkin kokkailua josta pidän: tehdään jotain siitä mitä kaapista sattuu löytymään. Nuuka kun olen, niin saan myös jonkinlaista mielihyvää siitä kun saan käytettyä tuotteet pois, ilman että täytyy heittää mitään roskiin.
Tässä vielä kuva valmiista pizzasta, kovin punasävyinen vain tuli.

Perjantai-illan iltapalaksi päätin kokeilla paahdettua porkkakeittoa ja porkkanasämpylöitä. Molemmat ohjeet bongasin vanhoista Yhteishyvän ruokalehdistä. Onnistuivat molemmat hyvin, sämpylöitä piti tehdä sunnuntaina toinen satsi. Keittoon tuli paahtamisesta aivan ihana makea maku. Keiton ohje oli kahteen annokseen, mutte me syötiin siitä vielä lauantainakin, eli varsin reilu annoskoko. Mausteita käytin keitossa reilusti ohjeessa mainitun määrän, eikä ollut ollenkaan liikaa.
Paahdettu porkkakeitto (2 annosta)
500 g porkkanoita
2 sipulia
1 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1 tl juustokuminaa
6 dl vettä
1 1/2 kasvisliemikuutiota
1 dl kermaa
Kuori ja paloittele porkkanat ja sipulit reiluiksi paloiksi. Aseta palat pellille leivinpaperin päälle. Sekoita öljy ja mausteet keskenään ja sekoita kasvisten joukkoon. Paahda uunin alatasolla 200 asteessa, kunnes porkkanat ovat kypsät. Kiehauta vesi kattilassa, lisää liemikuutiot. Kaada paahdetut kasvikset veteen ja siirrä kattila liedeltä. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Siirrä kattila takaisin liedelle, lisää ja kerma ja kiuhauta.
Porkkanasämpylät (16 kpl)
200 g porkkananoita
3 dl maitoa
1 ps kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
3 dl kaurahiutaleita tai -leseitä
n. 6 dl vehnäjauhoja
Pese, kuori ja raasta porkkanat hienoksi. Lämmitä maito 42 asteiseksi. Sekoita hiiva noin desiin jauhoja, sekoita maidon joukkoon. Lisää suola, öljy ja porkkanaraaste. Lisää hiutaleet tai leseet ja loput jauhot vähitellen, ja alusta hyvin vaivaten taikinaksi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa.
Vaivaa kohonnutta taikinaa hetki, ja jaa se 16 osaan. Pyörittele paloista haluamasi laisia sämpylöitä (itse en sen kummemmin muotoile paloja, pellille vaan). Anna kohota noin 15 minuuttiia. Voitele tämän jälkeen vedellä tai munalla. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.

Keitosta ei tullut otettua kuvaa, mutta se näytti samalta kuin porkkanakeitot yleesäkin: oranssilta. :-)
Tämä samettinen herkkukeitto on kuulunut jo vuosia keittokirjani vakioresepteihin. Ohjeen nappasin muistaakseni alunperin Kodin kuvalehdestä. Alkuperäistä ohjetta ei siis enää ole tallella, vaan mukautan keittoa sen mukaan mitä jääkaapista ja pakastimesta sattuu löytymään. Perun, porkkana ja sipuli ovat keiton pohja, mutta parsakaalia ja kukkakaalia lisään myös usein joukkoon. Tällä kertaa ostin ainoastaan perunoita ja savulihaa, kaikki muu löytyikin valmiina. Tarkkoja määriä en taaskaan osaa sanoa. 3 litran kattilassa keittoa kuitenkin tein, eli siitä voi jotakin päätellä.
Perunoita paloiteltuna
porkkanoita ja lanttuja kuutioina (pakastimesta)
sipuli
currya ja öljyä
kasviliemikuutio
kermaa
Paloittele perunat, porkkanat ja lanttu. Laita kattilan pohjalle öljyä ja currya. Kuumenna ja lisää peruna- ja juureskuutiot kattilaan. Kääntelee jonkin aikaa antaen kuutioiden maustua. Lisää vettä, sipulipalat ja kasvisliemikuutio. Keitä juurekset kypsiksi. Tarkista suolan määrä, lisää tarvittaessa suolaa tai kasvisliemikuutio. Soseuta keitto. Lisää soseutettuun keittoon tilkka kermaa ja kuumenna keitto kiehumispisteeseen. Tarjoile yhdessä savulihakuutioiden kanssa. NAM!

