Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Alle kolmekymppinen biologian opettaja nauttii kotona touhuilusta ja luonnossa liikkumisesta. Ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi käsityöt kuuluvat vapaa-aikaan sekä koiruuden kanssa touhuilu. Keväällä 2009 hurahdin myös korttiaskarteluun. Ja melkoisena työintoilijan varmaan jotain työhönkin liittyvää päätyy välillä blogiin.

Ethän kopioi kuviani.

Jätä ihmeessä kommentti vierailustasi - niitä on aina mukava lukea.

Minut saa halutessaan linkittää.

06.04.2010 - 19:53

Sain nämä puiset lasinaluset viime talvena ja heti kävi mielessä, että pitää ne jossakin vaiheessa koristella jotenkin. Koko pääsiäisen olisi niin kovasti tehnyt mieli näperrellä kaikkea, mutta kun ei mitään väkerreltävää ollut mukana. Tänään oli siis pakko tehdä nämä.

Maalasin aluset ensin keltaisella perinnemaalilla (Sinooperista). Samalla maalilla olen maalannut aiemmin tämän puutarjottimen. Maalasin siis vain tuon yhden sivun. Keltapohjaisista omenaserveteistä leikkasin kuvan, jossa on pari omenaa, sitruuna ja viinimarjoja. Tarjottimen teosta viisastuneena leikkasin taustakeltaisen reunoilta mahdollisimman tarkkaan pois, jotta servetin reunaa ei näkyisi. Servetin kiinnitin siis decoupage-lakalla, jota laitoin useamman kerroksen. Muutama pieni kupru jäi servettiin, mutta ei mitään pahaa.




06.04.2010 - 18:05

Olen ensi kuussa muuttamassa pienempään asuntoon. Uudessa asunnossa on vain pieni keittokomero, johon keittiön pöytäni ei mahdu mitenkään. Suunnitelmissa on laittaa sinne tällä herkellä apupöytänä olava pieni puutarhapöytä ja klaffituolit. Tein pari viikkoa sitten noihin tuoleihin istuintyynyjen päälliset. Tyynyt on olleet muutaman vuoden kaapin perällä odottamassa käyttöä. Kangas on viime keväänä ostamaani vahvaa puuvillakangasta, josta ole tehnyt jo paneeliverhon ja suojuksen koiran häkin päälle. Verho tulee uudessa asunnossa päätymään keittiön ikkunaan eli istuintyynyt käyvät hyvin sitten siihen.

06.07.2009 - 14:49

Täällä miesystäväni tykönä aamuaurinko paistaa makkariin heti kun aurinko vaan esiin ilmestyy. Pimennysverhot tulivat siis varsin tarpeeseen. Ison ikkunan isomman verhon ompelin jo pari viikkoa sitten, ja siitä on yksinkin ollut niin paljon apua. Enää ei aamulla silmät avatessaan tiedä paistaako vai ei.

Kangasta ostettaessa, ei ollut tullu mitattua tarvittavaa korkeutta, kun ex tempore olimme kangaskaupoilla. Myyjän avustuksella kangasta otettiin 2 x 2,5 m:n palat. Kangas on 150 cm leveätä. Toinen noista 2,5 m:n paloista muotoutui ison ikkunan vasemman reunan verhoksi. Toisen palan, jaoin kahteen osaan, joista tein isoon ikkunnaan kapean verhon ja hiukan leveämmän makkariin toiseen, pieneen ikkunaan. 

Tässä siis ison ikkunan verhot. Verhoja ei kuvaushetkellä ole vielä silitetty ja sen huomaa. Verhot auki, en saanut niistä kunnon kuvaa, vaan kuva meni mustaksi. Oikean puolen pikkuverho ei kuitenkaan kapeutensa vuoksi kovin nätisti laskostu. Makkariin ei kuitenkaan päivän aikana, verhot auki ollessa tule kovin monesti katseltua, eli lieköpä tuolla niin väliä.


Toisessa kuvassa on pikkuikkunan verho, eli tuon jaetun kangaspalan suuremmasta puoliskosta tehty verho. Mielikuvissani tämä verho olisi laskostunut paljon enemmän, mutta ei. Eli liian vähän kangasta leveyssuunnassa. Alareuna ei rypyty oikeastaan ollenkaan. Rypytysnauha nostaa vain kankaan reunat ylös.


Rypytyksen tein tosiaan kuvassa olevalla rypytysnauhalla. Aivan uusi tuttavuus minulle, mutta leveässä verhossa varsin toimiva. Verhotanko pujotetaan siis rypytysnauhassa olevien lenkkien läpi.

13.05.2009 - 19:53

Taisin jo syksy puolella aloitella kolmen vihannestaulun sarjan. Kevättalvella sain niistä ensimmäisen, porkkanan, valmiiksi. Tällä hetkellä työn alla on munakoiso, kolmannessa komeilee vihreä paprika. Jospa kesän aikana saisi vaikka koko trion valmiiksi. Tässä kuitenkin tuo porkkanataulu, ilman kehyksiä vielä ja kassissa hiukan rypistyneenä.

Olen nyt parina iltana innostunut selailemaan korttiblogeja. Taitaa olla näin, että viikonloppuna askeleet johdattaa askarteluliikkeeseen hankkimaan hiukan tarvikkeita, jotta pääsee itsekin kokeilemaan uusia ideoita.

09.03.2009 - 16:22

Ostin jokin aika sitten koiralle ns. näyttelyhäkin nukkumapaikaksi. No, pitäähän häkin päälle jokin suojus olla. Marssin siis kangaskauppaan ja päädyin oikein keväisiin raitakankaaseen. Häkki sai siitä suojuksensa, ja samasta kankaasta tein vielä keittiöön paneliverhon. Kangasta on vielä jäljellä, ja suunnitelmissa on tehdä kankaasta vielä sohvalle pari tyynyä.


Kangas on vahvaa puuvillaa, helppo oli siis ommella. Ongelmaa aiheutti ainoastaan raidat, jotka on painettu kankaaseen. Nehän eivät tietenkään mene aivan lankasuoraan. Eli kun leikkasin kankaan lankasuoraan, niin raidat olivat hiukan vinksallaan. Kovin tarkkaan en häkin päällistä kyllä ommellut, saumanvaratkn jätin lyhentämättä. Kuhan päällä päin näyttää joka puolelta suunnilleen samalta. Verhossa yläreuna odottaa yhä purkua ja uutta ompelua, jotta tulisi suoraan. No sitten joskus kun taas koneen ottaa esille.

21.02.2009 - 14:31

Ristipisto- ja kanavatöitä tein ensimmäisen kerran joskus ala-asteella ollessani. Ensimmäinen työni oli alla oleva hevostyö. Muistuupa mieleeni vielä sekin, että koko perheen voimin oltiin Kuopiossa tammimarkkinoilla, mistä ostettiin kanavatyöt sekä minulle että pikkusiskolleni.

Aika kauan siihen taisi mennä, että työ valmistui. Valmis työ olikin vuosia laatikon pohjalla, kunnes äitini sitten viime jouluksi kehystytti sen ja antoi minulle joululahjaksi. Työ on päässyt eteiseni seinälle. Idean tähän kehystyttämiseen äiti sai itse asiassa minulta itseltäni: kehystytin näet pikkusiskoni valmiin työn pari vuotta sitten hänelle joululahjaksi.

Kunnon kuvaa ei minun kamerallani ja kuvaustaidoillani saa, lasi heijastaa valon.


19.01.2009 - 18:41

Syksyllä innostuin tilaamaan pitkästä aikaa ristipistotöitä. Joululomalla sain sitten valmiiksi ensimmäisen väkerryksen, silmälasikotelon. Hmm, kauan siis meni valmistumiseen, syynä lähinnä työt. Tässäpä kuitenkin kuva valmiista työstä. Hiukan tuli toiseen reunaan, vaikka kuinka laskin ruudut. En ole tähän asti nimittäin keskeltä töitä aloittanut. Tämän jälkeen se kyllä teen.


Alkuun oli kyllä hiukan kankautta havaittavissa työn edistymisessä. Kvartaali-, tai neljäsosapistot, mitkä nyt ovatkaan, olivat minulle uusi tutttavuus. Tuntuivat aluksi kovin vaikeilta ja työläiltä, mutta loppuakohti helpottui. Viimeistelyyn kului kuitenkin jonkin verran aikaa, kun piti värkät solmuja. Eivät kuulu lemppareihini.

Valmista siis kuitenkin tuli. Nyt onkin työn alla kolmen taulun sarja, tosin yhden olen vasta aloittanut. Keittiöön sopivista vihannestauluista on kyse. Porkkana alkaa jo hiukan hahmottua taulun keskelle. Siitä kuvaa sitten myöhemmin.

Askarteluun liittyvää

 

 


Vierailijoita (2.3.2011 alkaen)