Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Alle kolmekymppinen biologian opettaja nauttii kotona touhuilusta ja luonnossa liikkumisesta. Ruoanlaiton ja leipomisen lisäksi käsityöt kuuluvat vapaa-aikaan sekä koiruuden kanssa touhuilu. Keväällä 2009 hurahdin myös korttiaskarteluun. Ja melkoisena työintoilijan varmaan jotain työhönkin liittyvää päätyy välillä blogiin.

Ethän kopioi kuviani.

Jätä ihmeessä kommentti vierailustasi - niitä on aina mukava lukea.

Minut saa halutessaan linkittää.

06.05.2011 - 07:09

Ihan hävettää kun askartelutarvikkeet lojuvat käyttämättöminä... ei ole vaan ollut aikaa askarrella töiden, opiskelujen ja reissailun lomassa. Tulevana viikonloppuna ajattelin kyllä jonkun hetken rentoutua näperrellen, kun vietän viikonlopun kokonaan kotona.

Tällä viikolla oli äitienpäiväkortin askartelu kuitenkin edessä ja samalla päätin osallistua Arkkikaupan haasteeseen. Yllättävän haastavaa tehdä kortti väreillä sininen, punainen ja keltainen. Tulihan sinne hiukan sitten vihreääkin, kun lehtiä piti saada mukaan. Lehdet olen muuten leikannut vanhasta mansetista.

 

05.03.2011 - 12:35

Pitkästä aikaa ennätän osallistumaan edes johonkin haasteeseen. Arkkikaupan tämän kertaisen haasteen ohjeenä oli käyttää omia lempiävärejä. No, minun lempivärit hiukan vaihtelevat kausittain. Vihreä, ruskea ja punainen (ennenkaikkea tuollainen aniliinin punainen, mitä tässä kortissa on kukissa) ovat kuitenkin pitäneet pintansa jo kauan. Hiukan korttia tehdessäni pelkäsin, että eihän tästä vain tule liian jouluinen. Jos leimakuvaa katselee pelkästään niin jouluiset ovat siinä värit. Kuva on väritetty pääosin Distress Inkeillä, pienimmät yksityiskohdat ja sukat Copiceilla. Pitkään aikaan en ole leimakuvia edes väritellyt, olipa taas hakusessa... tai en ole sitä hommaa vielä koskaan kunnolla oppinutkaan.


Kukkien keskustat ovat aiemmin viikolla ostamistani manseteista. Tuollaisia nippuja tuli yhdestä mansetista yksitoista. Niitä riittää siis vielä moneen kukkaan.

31.10.2010 - 17:43

Nämä kortit tein jo lähes kaksi viikkoa sitten, mutta jäivät ennen syyslomaa kuvaamatta.

Tein keramiikassa pieniä koristeita korttiaskartelua varten piparkakkumuotoilla. Näissä korteissa käytin mielestäni suloista kettukoristetta. Tämän tapaisia joulukortteja on tulossa lisää kunhan vain ennätän niitä tehdä.

Osallistun näillä korteilla myös Arkkikaupan kymmenenteen haasteeseen, jonka aiheena oli lumihiutale.


24.09.2010 - 20:50

Koko syksynä käsillä on ensimmäinen perjantai-ilta yksin kotona, niin tottakai täytyi päästä askartelemaan. Tilasin keskiviikkona vielä hiukka uusia korttipohjia, papereita ja joitakin koristeita. Ne tulivat jo tänään postissa, niin niitäkin oli pakko päästä heti testaamaan.

Arkkikaupan haasteen luonnos oli ihanan yksinkertainen ja tyylikäs. Hiukan muutin kuvan ja nauhan kohtaa, kun halusin tekstin lisätä yläkulmaan.


P.S. Tajusin, että syksyn ensimmäinen joulukorttini, on käytännössä myös tällä mallilla tehty. :-)

24.08.2010 - 17:28

Viime hetkillä ennätin mukaan Arkkikaupan tämän kuun haasteeseen. Haasteessa piti siis käyttää annettuja värejä. Tämä osoittautui vaikeammaksi kuin olin kuvitellut. Yritäpä löytää sopivat paperit ja yhdistää ne järkevästi. No tällainen on kuitenkin lopputulos. Mahtavaa oli kuitenkin pitkästä aikaa kaivaa askartelutarvikkeet esille.


30.06.2010 - 16:23

Jälleen olen mukana Arkkikaupan haasteessa. Haasteena oli käyttää leimasinta/leimasimia. Päädyin hyödyntämään haasteessa ystäväni häävalmistelut. Tämä kortti on siis hääleikissä oleva tammikuun-kortti. Suurimman osan kuukausikorteista olen jo askarrellut, mutta parin kuukauden kortit vielä puuttuvat. Pistän kaikki kortit esille elokuun alun häiden jälkeen. Kortissa on käytetty siis yhtä leimasinta, tuota tekstiä. Leimasin on Ranskan tuomisia, mitä siinä lukee, on minulle täysi arvoitus. :-)

30.05.2010 - 18:40

Ihme ja kumma, ettei tälle viikonlopulle ollutkaan niin paljon töitä, etteikö olisi ennättänyt askartelemaan.

Ylempi kortti on kesän alussa 60-vuotta täyttävälle työkaverille menossa. Kukka on samaa mallia kuin edellisessäkin kortissa, Arkkikaupan blogista siis mallia siihen.



Toisen kortin tein Arkkikaupan haasteeseen. Haasteena oli tehdä kortti luonnoksen mukaan. Hiukan jouduin luonnoksen mittasuhteita muuttamaan, kun halusin tehdä kortin vihreälle korttipohjalle. Idean korttiin sain aiemmin värittämästäni leimakuvasta, joka sattui käteeni laatikoita kaivellessa. Tyhjään laatikkoon tulee sitten toivotus, kun tietää mihin tarkoitukseen kortti menee.


11.05.2010 - 17:16

Toista kertaa olen nyt mukana Arkkikaupan haasteessa. Aiheena oli tällä kertaa pitsi. Kortistani tuli varsin vihreäsävyinen, vaikka se mielessäni oli ensi ruskeampi. Varsin tyytyväinen olen kuitenkin lopputulokseen.


Olin ostanut pari kuukautta sitten kahdenkinlaista pitsiä kortteja varten, ja tämä leveämpi ja harmaan/ruskean sävyinen oli vielä kokeilematta. Myös tuo leveä vihreänauha on samalla kertaa päätynyt ostoskoriin. Taustapaperin leimasin itse: Pohjana on ensin musteenlevittimellä tuputeltua Distress Ink-mustetta, sävyä Old paper. Reunoille tuputtelin saman merkin vihreää mustetta, sävyä Peeled paint. Noilla samoilla muisteilla leimasin paperiin myös pieniä kukkasia. Teksti on leimattu samalla vihreällä musteella. Paperin reunaa on rispattu reunanraapijalla. Pari kukkaa ja se on siinä.

10.04.2010 - 09:19

Eilen perjantaina käväisin töiden jälkeen Kärkkäisellä ostoksilla ja mukaan tarttui askartelutavaraakin, uusia korttiapohjia pääasiassa ja paperileikkuri. Olipas muuten kätevä laite kun eilen illalla sitten aloin askartelemaan.

Ensimmäistä kertaa osallistun Arkkikaupan haasteeseen. Arkkikauppa on muutenkin minulle uusi tuttavuus, mutta sen verran vilkuilin eilen valikoimaa, että tilaus taitaa lähteä tänään eteenpäin.

Haasteen aiheena oli upea luonnos. Äitienpäiväkortti siitä tuli.


Askarteluun liittyvää

 

 


Vierailijoita (2.3.2011 alkaen)